11. heinäkuuta 2017

Nuupahdus

Blogini on kokenut nuupahduksen. Ensin kyykkäsi perheen tietokone, jolla käsittelin neulekuvat ja julkaisin tekstit. Voisin ostaa oman koneen, mutta haluaisin sitten kivan ja kunnollisen (ja se tekisi ison ja pitkäaikaisen loven lankarahoihin). Voisin  hyvin käyttää työkonetta, mutta en kanna sitä mielelläni kotiin. Ja se kynnys, että jäisin työpäivän jälkeen työmaalle harrastamaan... Se on kyllä korkea.

Miettiessä on näköjään mennyt helmikuusta heinäkuulle, eikä vieläkään ole tullut valmista. Voisin tietenkin panostaa Instagramiin, sillä kännykkäkameran näpsyt käyvät sinne ihan hyvin. Voisin ainakin selvittää, miten muita blogeja kommentoidaan Bloglovinissa näppärästi kännykällä, sillä seuraan kyllä yhä käsityöblogeja.

Mutta jokin viisaus tai välttämättömyys siinäkin nyt on, että tämä kaikki on vähän vaiheessa.

Lankakuva on muuten viime kevättalvelta, kun neuleleirejä Pohjanmaalla, Pörkenäsissä järjestävä Mikaela piti neuleleirin Etelä-Suomessa, Klaukkalassa. Kerät ovat kasveilla värjättyjä ihanuuksia, ja muitakin kuvia olisi. Ne ovat vain varsin talvisia ja lumisia tähän hetkeen. :)

Että hei, palataan asiaan, minä tässä nyt vielä aprikoin.

28. helmikuuta 2017

Jouluaattosukat

Jouluaattona aloitettujen sukkien ilmiö on tainnut lähteä liikkeelle Little Bobbins -video-podcastista, jossa Danny luo silmukat sukkia varten joka jouluaatto. Sukkafiilistelyhän sopii jouluaattoon mainiosti.

Minä jatkoin neulottujen sisäsukkien sarjaani tällä perusparilla, jonka aloitin aattona ja sain valmiiksi joskus tammikuussa. Väripaletti on hieman villi, siinä on tuollaiset räväkämmän auringonlaskun sävyt. Toinen väreistä, keltavoittoinen, oli itseraidoittuvaa/pätkävärjättyä Austermannin Stepiä. Tummanpunainen taisi olla Fabelia.

Kun nyt sitten vielä muistaisi, että oliko puikkokoko 2 tai 2,25 mm... Tiivistä tein, kuitenkin, että kestäisivät käytössä. Projektipussukkakin oli vähän jouluteemainen. :)

30. tammikuuta 2017

Pehmeitä palloja ja muuta joustavuutta

Meillä on nyt niin eri näkemykset blogin ulkoasusta, Bloggerilla ja minulla. Jos saan sijoitettua kuvat mukavasti, se ei huoli tekstiä mukaan. Kuva saattaa jumittaa keskellä sivua ja tekstipalsta tehdä mitä tykkää. Viimeistään älypuhelimen näytöllä kaikki menee hurlumhei.

Tämmöiset kertovat isomman konehuoneremontin tai oman opiskelu-urakan tarpeesta, eikö vaan. Mutta koska tämä on blogi eikä vuotava lämpöpatteri, harrastus eikä tiukka työprojekti, minä ajattelin nyt vaan vähän myötäillä. Että laitetaan kuvat ja tekstit sitten niin kuin mihin Blogger suostuu. Minä opettelen elämään tässä (visuaalisesti) hallitsemattomassa maailmassa ja annan kulkaa kuvien ja sanojen virrata vaan. :D

Näihin tunnelmiin sopiikin sitten aika hyvin esitellä tonttupalloja ja muita joulukoristeita tässä tammikuun loppupuolella.

Lammaspallossa käytin osaa Baa-ble-pipon kuvioista. (Pipo-ohje on nyt kai jo maksullinen.) Samettinauhan sai pysymään tiukasti paikoillaan, kun kiinnitin sen ensin isoon nappiin ja napin sitten pallon sisälle.

Late-lampaan ohjetta seurailin soveltuvin osin. Helmineule näytti jämäkämmältä kuin tuplahelmineule näin pienessä koossa ja jotain muutakin pientä muokkailin. (Tästä lammaslaumasta puuttuvat muuten vielä lammaskuvioidut kämmekkäät. Täytyy yrittää saada kuva niistäkin, vaikka todennäköisesti ja jopa toivottavasti ne ovat jo vähän käytössä nuhjaantuneet.)
Tonttupallossa käytin pari vuotta sitten sukkia varten piirtämääni tontturiviä. Latea lukuun ottamatta kaikissa näissä on täytteenä langanpätkien päättelystä jäänyttä lankaa. Muoto on näin täytettynä ehkä vähän vaikka pumpulia eläväisempi, mutta kokonaisuus ekologisempi. :) Lintu on tehty Bluebird of Happiness -ohjeella, joka on tosi kiva. Pienten kappaleiden ompeleminen yhteen Late-lampaassa kysyi kärsivällisyyttä, joten yhtenä kappaleena tehtävää lintua osasi arvostaa. Sillehän olisi kannattanut ommella silmätkin, näköjään. :)

Ihan kaikki joululahjat eivät ihan totta puhuakseni olleet vielä tässä. Tätä seuraavissa postauksissa ei sentään kuitenkaan enää ole tonttuja! :D

24. tammikuuta 2017

Sukkasekoitus, osa 2

Tilannehan on nyt se, että esittelen yhä viime joulun sukkia. Tai no, tavallaanhan ne eivät ole vain viime joulun sukkia, ne ovat täällä ensi joulua varten. :) Ensi joulun alla käyn katsomassa, mitä tein viime jouluna ja missä väreissä, ja vaihdan sitten sukkaideat lapasiksi tai ainakin käytän sukissa eri värejä kuin viime vuonna. Näin.

Kaikki nämä ovat hyvin tavallisia sukkia. Kaikki on neulottu varpaista varteen jälkikäteen tehdyllä kantapäällä. Kaikki isoja kokoja. :) Puikkokoko oli 2,5 ohuemmilla ja 3,5 paksuilla langoilla.

Aika monet näistä on tehty keristä, joissa ei ollut vyötettä. Neulontatuntuman perusteella epäilen, että ainakin muutama on Regiaa; nuo ruskeasävyiset sitä melkein varmasti. Vyötteettömillä kerillä on kuitenkin tunnettu historia ja menneisyys mm. anopin varastoissa, ja ne neulottiin rakkaudella. Olen varma, että sukissa on senkin takia mukana erityinen annos lämpöä. :)

Paksut sukat ovat vanhoja 7 veljestä -lankoja. Kummipoikani harmaa-liila-värisistä tuli liian isot. Toisaalta sain sitten jouluaattona ihanan whats up -videon, jossa hän heilutteli jalkojaan niin, että sukan kärjet läpsyivät. :D Pyysin piirtämään jalastaan ääriviivat paperille, koon arviointia for dummies, ja siirtämään tuon parin jollekin isompijalkaiselle.

Mustavartisetkin ovat kyllä sukat, mutta muistelen, että kuvan ottohetkellä niistä puuttuivat vielä kantapäät. Joulukuussa on kuvattava, kun on valoa, vaikka ilman kantapäitä. :) Kuvioituva lanka on täysi mysteeri, mutta siinä on kauniit värit ja se teki kivoja kuvioita.

Schachenmayrista eli noista yläkuvan turkoosi-moniväriraitaisista tuli osuvat matkamuistosukat. Olin ystäväni kanssa Dublinissa, ja kävimme sieltä käsin Howthin niemimaalla. Lanka on kivasta dublinilaisesta lankakaupasta, Constant Knitteristä, josta ostin itselleni käsin värjättyä merinovillaa. Ystäväni valitsi sukkiaan varten tuon kerän;  värit vastasivat hyvin Howthin rinteiden syysvärejä, merta ja taivasta.

Jos nyt ennen kuin tammikuu loppuu saisin postattua vielä viimeisen jouluaiheisen koosteen, olisi hyvä. Siinä on nimittäin mukana tonttupalloa ja sen sellaista. :D

5. tammikuuta 2017

Kämmekäskooste 2


Suurin osa joululahjoiksi menneistä kämmekkäistä on jo näkynyt blogissa, ihan vaan vaihvihkaa ja liikoja osoittelematta. Muutamista kirjoittaminen piti kuitenkin jättää joulun jälkeiseen aikaan, sillä niissä oli joko jotain liian ilmeistä (Irlannin apilat) tai ovat muuten vaan niin lahjan saajan oloiset, että salaisuudet olisivat paljastuneet. (Pidän joulusalaisuuksista. :))

Harmaat ovat Silvija-silkki-villaa, kuvioissa on vähän merinoakin. Näiden inspiraation lähteenä olivat Små blomster -kämmekkäät, vaikka kuvio onkin eri. Näissä kuvioissa pääsin hyödyntämään Fair Islen neulemallit -kirjaa.

Harmaat menivät pyöräilevälle ystävälle, jonka kädet kaipaavat erityistä lämmikettä. Helposti palelevien ranteiden pitäisi kyllä noissa säilyä lämpiminä, kun paksuhkoa silkki-villaa tai liilaa merinovillaa on tuplakerrokset. Koko on sen verran väljä, että näiden pitäisi mahtua myös toisten käsineiden päälle.

Apilakämmekkäissä on herkuteltu joustinneuleilla. Alku on mallia 3 o, 1 n, ja se muuttuu 2 o, 2 n -resoriksi vähän ennen rannetta. Istuu käteen aika hyvin näin.

Kirjoneuleen jälkeen kämmenselässä on 1o, 1n -joustinta; oikeat silmukat kiertäen. Tein kirjoneuleen samalla puikkokoolla kuin muut osat (yleensä vaihdan 0,25 mm isompiin, ettei kirjoneule kiristä), koska silmukoita saattoi olla reilusti. Joustinneuleet vetävät neuletta sen verran kasaan. Apiloiden langat taitavat kaikki olla Fabelia, puikkokoko 2,5 mm.

Täytyy kysellä vielä myöhemmin, että ovatko nämä myös käytössä hyvät. :)

30. joulukuuta 2016

Kämmekäskooste 1

Sormettomat käyvät niin palelijoille kuin lämminkätisille: vilukissat käyttävät niitä sisällä, paremmin tarkenevat ulkona. :) Minä käytän niitä varmaan sekä että, sillä pakkasilla kerrospukeutuminen - lapasia ja kämmekkäitä päällekkäin - on poikaa.

Joulukuuhun taisi sattua muutamakin ihana päivä, kun aurinko paistoi. Nuo keltavoittoisten kämmekkäiden värit saivat ihan uusia ulottuvuuksia matalalta paistavan oranssin auringon valossa. :) Langan muistelen olevan Regiaa, puikkokoko oli 2,5 mm. Selkämyksessä on samaa pintaneuletta kuin Hermionen sukissa.

Puna- ja siniraitaiset kämmekkäät on tehty vähän niin kuin pariksi syksyllä naimisiin menneiden ystävien hääsukille. Punaraitaisiin, jotka ovat pätkävärjättyä (ja lisäksi yksiväristä pinkkiä) Nallea, tein myös Hermione-kuviota kämmenselän puolelle. Sinivoittoisetkin ovat Nallea, ja taisin saada molemmat vanhat keränloput käytettyä nyt näihin. Jiihaa. :) Nämä parit tein puisilla kolmosen pyöröpuikoilla.

Parista puuvillaisia tai bambu-puuvillaisia tiskirättejä tuli äidille pieni synttärilahja luomusaippuan kanssa. (Ne eivät kyllä nyt siis liity mitenkään kämmekkäisiin, mutta ovat muuten kiva pieni lisuke. :D)

Rättien pintaneule on ihan tavallista kahdella värillä tehtyä helmineuletta. Molemmat langat eivät kuitenkaan kulje työssä mukana, vaan ensin neulottiin kerros värillä A ja sen perään kerros värillä B. Mitään suurensuuria oivalluksia en saanut tällä tavalla tehdystä kaksivärisestä helmineuleesta, mutta olisiko se sitten kuitenkin hieman väljempää neulosta kuin mitä kirjoneuleena tehty olisi.

Vuosi alkaa olla lopuillaan, vaikka en oikein käsitä, minne se meni. Toivottavasti vuosi 2017 on kaikille hyvä ja pehmeä.



21. joulukuuta 2016

Sukkasekoitus, osa 1

Sukkasekoitukset ja kämmekäskoosteet ynnäävät hyvin sen, mitä täällä on loppuvuosi neulottu. Eikä muuten pelkästään loppuvuosi, sillä molempia lajeja on tehty myös kesällä ja syksyllä, toki joulua kohden kiihdyttäen. :)

Kesällä tein tekniikkaharjoituksia, ja kokeilin uudenlaisia peukalonkohtia, kirjoneuletekniikoita ja sen sellaisia. Samalla tuli suurta ylijäämää  kämmekkäistä ja vähän sukistakin. Mutta sittenpä on ollut joulun alla, mistä ammentaa. :)

Tällä hetkellä yli puolet neuleista on jo joko ojennettu eteenpäin tai odottaa h-hetkeään.

Jostain raidallisesta perussukasta, niin kuin noista punavalkoraidallisista, ei ole erityistä tarinoitavaa: kunhan on tavallinen, varpaista varteen kasvanut puisella pyöröpuikolla (3 mm) vanhasta Nallesta ja Maijasta neulottu sukka. Nekin kuitenkin pääsivät kuviin, koska muistan siitä, kenelle ne ovat menneet tai menossa. Oli meinaan käydä niin, että ystäväni, jonka syntymäpäivä on aatonaattona, oli saada sukat sekä syntymäpäivä- että joululahjaksi.

Riemuraitaiset, nuo pinkkivartiset, on tehty jämälankakämmekkäistä jääneistä pienenpienistä keränlopuista, koska edellinen neule valmistui ja koska automatka oli pitkä. Ihan kaikkia värejä ei riittänyt molempiin sukkiin, mutta eipä sitä huomaa, kun raidat eivät kulje järjestyksessä rinnakkain.

Harmaa-mustaraitaiset sen sijaan ovat omalla tavallaan merkittävä kokeilu. Päätin vihdoinkin yrittää, vähentävätkö ohuesta langasta (Regia ja jotakin) tehdyt villa-/nilkkasukat varpaideni palelemista. Kyllä ne vähentävät. Tällaisia lisää.

27. marraskuuta 2016

Siniset laskokset



Olen käyttänyt Folded-puseron vaaleaa versiota niin paljon, että tein sinisenkin. :) Lanka on edellisen kanssa saman vahvuista, tässä Dropsin Fabelia, joten tein tähän samat muokkaukset. Neuloin S-koon mukaan ja jatkoin matkaa niin kauan, että kaula-aukosta tuli minulle sopivan kokoinen.

Helmaan tein vihreän käänteen, jotta usein tummaan toimistopukeutumiseeni tulee vähän lisää väriä. Lisäksi näin sitä ei niin huomaa, jos hame tai housut eivät ole ihan samaa sävyä kuin pusero.

Hihat ovat tässäkin 3/4-pituiset. Ei tule kuuma, ja toisaalta irtohihoilla tai muilla ranteenlämmittimillä voi lisätä lämpöä. Nelosen puisilla pyöröpuikoilla tuli mukavan laskeutuva neulos. Sileä käänne on kaksinkertainen ja neulottu kiinni.

Maailma ja etenkin Ravelry ovat täynnä upeita neulemalleja, joten vähän hassuahan se on neuloa samaa ohjetta useampaan kertaan - kahdesti, saatikka kolmesti. :D Mutta kun kiinnostaisi soveltaa tästä neuletakki. Laskokset voisi siirtää keskilinjasta ulos päin, etukappaleissa pitäisi ottaa huomioon nappilistan leventävä vaikutus. Ei kai siinä muuta. Asia korvan taakse. :)

Kauankohan näiden kuvien ottamisesta on - lehtiä oli vielä puissa ja puskissa. Enää ei, ja uusi erä lunta on kai taas tiedossa; pikkujoulukin jo.

25. marraskuuta 2016

Hermionen sukat palaavat juurilleen

Hermionen arkisukat lähtevät kohta Englantiin, jonne kummityttöni muuttaa perheineen. Koska muuttamisessa ylipäätään ja ulkomaille muuttamisessa ilmeisen erityisesti on paljon liikkuvia osia ja aikatauluja, katsoimme parhaaksi viettää joulut ja syntymäpäivätkin jo ennakkoon.

Minulle kerrottiin, että heidän uusi Englannin-asuntonsa tuntuu vetoisalta, joten villasukat varmaan tulevat tarpeeseen. Valkoinen on the väri, sillä se liittyy mukavasti yhteisiin juttuihin ja tekee noista sen takia henkilökohtaiset.

Lanka on Maijaa, puikot kolmosen puiset kierrepuikot. Tein nämä varpaista varteen ja kantapään jälkikäteen.

(Kuvan koira ei muuten liity kertomuksen tapahtumiin, mutta kunhan halusi osallistua. :))

Penaali on tehty mainion Variksen villat -blogin kautta löydetyllä ohjeella. Helppo ja hauska tehdä.




31. lokakuuta 2016

Valepalmikkosukat

Pinta näyttää palmikkoneuleelta, mutta ei se taida sellaista ollakaan, vaan valepalmikkoa. :) Neulelähteiden, vaikkapa Punomon mukaan palmikot tehdään siirtelemällä silmukoita, mutta tässä eivät silmukat siirry. Yksi silmukka vain kavennetaan ja toisaalla lisätään. Kavennus- ja levennyskohdat siirtyvät oikealle ja kas, kuvio muistuttaa palmikkoa.

Minulla on pintaneuleeseen ohjekin, mutta sen linkki ei nykyisin enää vie minnekään. Mallineule on kuitenkin yhtä simppeli kuin oheinen kaaviokin:
- = neulo nurin
V = nosta silmukoiden välinen lanka ja neulo kiertäen oikein
Musta kolmio = oikealle kallistuva kavennus.
Muut silmukat oikein (suljetussa neuleessa).

Tämä pinta ei jousta kovin paljoa, joten varasin sukkaan väljyyttä ihan reilusti: 60 silmukkaa 7 veljestä-langalla puikkokoolla 3,5. Sukista taisi itse asiassa tulla hitusen (tai tosi paljon..) liian isot äidille, jolle näitä suunnittelin, mutta kyllä näihinkin jalat löytyy. Kuvion tekeminen vaan oli yllättävän koukuttavaa. Vielä yhdet... ja yhdet...

Näiden sukkien jälkeen vanha 7 veljestä -varastoni on käsittääkseni kutistunut jo kahteen kerään. Jäljellä olevat kerät ovat niin vanhaa erää, että niissä ei ole sellaista uudempien 7 v -lankojen muovista tuntua, vaan ovat pehmeitä ja villaisia ja ilo neuloa. Voisin kuitenkin neulaista ne pois tulevan j-kauden tarpeisiin, jotta lankavarastossani säilyisi vähän paremmin edes näennäinen hallinnan ja järjestelmällisyyden tunne. :D

Ja mikähän niille 7 veljestä -langoille muuten tuli? Ero uusien ja vanhojen lankaerien välillä on niin huomattava, että sanoisin, ettei mene kuvittelun (tai toisenlaisiin lankoihin oppimisen) piikkiin. Olisi nimittäin kuitenkin kiva kannattaa suomalaista kauppaa, vaikka materiaali taitaakin tulla lähinnä Briteistä. Njaa. Pohdintoja, pohdintoja. Mutta näistä tuli kuitenkin ihan kelpo saapassukat - lämpimät, suuret ja paksut. :)

21. lokakuuta 2016

Banaanisuklaata ja hitaita vaatteita

Lokakuussa blogeissa on näkynyt slow fashion -vaatteita, kun käsitöitä tekevät (ja ehkä vähän muutkin) ovat pohtineet vaatteidensa alkuperää ja tekotapoja.

Tämä banaani-suklaa-värityksinen villatakki on sikäli slow, että se on ollut tekeillä ihan älyttömän kauan. :) Kesän ajan sen odotti puolivalmiina nappilistoja ja sen jälkeen vielä hyvän aikaa nappien ompelua. Mutta nythän sille alkaa tietenkin olla sopivan viileitä syysilmoja.

Lankana on Dropsin Alpacaa. Raksuni mun toi työmatkalta Norjasta kahta kaunista väriä, jotka yhdessä riittivät tällaiseen retrovillatakkiin. Perinteinen kaarrokemallini osui langan kanssa niin kohdilleen, että ei paljon tarvinnut lisäyskohtia laskeskella, sen kun neuloin vaan. 3,5 mm:n puinen pyöröpuikko kävi vartalo-osaan ja hihoihin, resoreissa puikkoko oli 3 mm.

Villatakin alla oleva kolttu on sekin itse tehty. Kokeilin jollain mysteerikankaalla kaulalta ja hihansuista rypytetyn mekon mallia, mutta testikappaleestakin tuli ihan ok käyttövaate. Yhdessä villatakin kanssa meininki on aika 1940-lukua, mutta muiden vaatteiden kanssa näistä voi tulla modernimpikin fiilis. :D

Dropsista ja slow fashionista muuten vielä sen verran, että ainakin Dropsin sivuilta on hankala tarkistaa ekologisuusasioita. Ekoserfikaatti on mainittu ja tästä alpakkalangasta kerrotaan, että sitä ei ole esikäsitelty kemiallisesti, mutta muuten on aika vähän tietoa toiminnan vaikutuksista ihmisille, eläimille tai ympäristölle. Jos löydän Dropsille jonkun palauteosoitteen, saatan tuikata viestin aiheesta, sillä isokin firma tarvitsee asiakkaansa. Ja niitähän me ollaan, vaikka yksistään toki pieniä. :)

29. syyskuuta 2016

Sukat sydänkäpysille


Häät ovat niin söpöjä juhlia, että pienet söpöys-romanttis-överitkin siinä sivussa menevät, eiks vaan. Tein naimisiin menneelle ystäväpariskunnalle Love socksit, koska tuolla idealla sai sukista helpolla riittävän sokerihuuruiset. :)

Otin mallista sydänkuvion, ja muuten tein raitaa, kahdella värillä, ja nostin valkoisen raidan silmukan 6 silmukan välein.

Intarsialla ja minulla on vähän sellainen etäinen mutta kunnioittava suhde. Että kyllä minä nyt tarpeen vaatiessa sitäkin teen, mutta en ehkä mielellään paria sydäntä enempää, thank you very much. Toisiinsa sotkeentuvat lankakerät eivät tee siitä kivointa ikinä, mutta intarsialla kieltämättä saa toteutettua aika hauskoja kuvioita.

Nämä kulkivat kesällä mukana matkaneuleena, sillä kerralla neuleessa on yleensä kiinni vain 2 lankaa, intarsiakohdissakin vain 3. Lankojen pysymiseen ruodussa kuviokohdissa auttaa se, että kerii niistä tiukkoja pikkukeriä, jotka eivät pääse levähtämään.

Lankoina oli vanhoja Nalleja ja Maijaa. Käytin suurimmaksi osaksi koivuista kolmosen pyöröpuikkoa, mutta sydänkohtaan otin sukkapuikot. Naiskoon sukissa taisi olla varressa 56 silmukkaa, miessukissa ehkä 64.

Toivottavasti nämä pääsevät siihen käyttöön, johon ne on vähän niin kuin tarkoitettu - kävelyille käsi kädessä, pariskuntasukat jalassa, ruusunpunaisissa tunnelmissa. :D <3

27. syyskuuta 2016

Höyhenviuhkahuivi eli silkkinen f&f

Ystäväpariskunta meni naimisiin syyskuun alkupuolella, ja tilanne vaati silkkihuivia.

Olin ostanut 3 kaartiota Iton silkkilankaa Handmade Berlin -kaupasta toukokuussa tämäntapainen huivi ehkä jo etäisesti mielessä.

En kovin pontevasti etsinyt valmista ohjetta, sillä langat ja värit sanelivat kuvionsa melkein itse. :) Halusin värit kunnolla näkyviin ja sellaisen mallin, joka sopii materiaalin rouheuteen - jotain riittävän yksinkertaista mutta kuitenkin kauniin ilmavaa, johon saa ne väritkin... Tadaa: feather & fan.

Kaikki 3 väriä, marjapuuro, vaaleanharmaa ja vedenvihreä, ovat nättejä sävyjä ja sopivat yhteen. Harmaa ja vihreä ovat kuitenkin tosi lähellä toisiaan, yhtä vaaleita, joten koetin sommitella ne värit jotenkin niin, että  muodostavat kokonaisuuden punaisen pariksi.

Otin tämän puikoille jossain vaiheessa kesää. Aikataulu eli hääjuhlan päivämäärä oli tiedossa ja se, että oman siipivälin eli käsivarsien välisen matkan mittainen feather & fan -neule ottaa aikansa. Valmistuminen meni kummiskii ihan viimeiseen iltaan. Päättelyreunassa on muutama kerros vähemmän punaista kuin aloitusreunassa, sillä lanka uhkasi loppua. Päättelyn jälkeen sitä oli jäljellä kymmenisen senttiä...

Neulominen oli nopeinta yksivärisillä osuuksilla mutta muuten virkeintä raitavaiheissa. Kun f&f-neuletta tekee yli 160 cm, pieni vaihtelu tekee välillä terää. :) Langan pinnassa on pieniä hippusia, joten se takertuu hieman. Etenkään monivärikohdissa, jossa oli kaikki 3 lankaa mukaan, neulominen ei aina soljunut menemään, mutta 3,5:n pyöröpuikolla kumminkin nyt ihan kelpoisesti.

Huivin blokkaaminen oli suorastaan hauskaa. Se ei ollut ennen pingottamistakaan ihan vaan onneton mytty, vaan siinä oli hiukan ryhtiä jo valmiiksi. Pingotusrautojen pujottaminen oli helppoa ja huivi komistui entisestään yön yli kuivuessaan. Ja oli valmiina juhliin. :)

21. syyskuuta 2016

Sukat pienellä pinkillä lisällä

Sukkien loppukäyttäjä pitää musta-valkoisesta väripaletista, mutta minä lisäsin mukaan ihan pikkiriikkisen pinkkiä. Vähän väriä sentäs. :)

Neuloessa ehdin jo miettiä, että ei kai kukaan saa näistä migreeniä, kun tiheä musta-valkoinen raidoitus tuntui väreilevän moirémaisesti. Mutta ei kai nyt sentään, kun sukat useimmiten ovat lattiatasolla. Kuvista muuten huomaa, että joitain levennyskohtien silmukoita täytyy hieman törkkiä tasaisemmaksi pinnaksi.

Nämä on tehty varpaista varteen, Nallella ja jollain toisella vastaavalla
langalla, kolmosen puisilla pyöröpuikoilla. 

Neulominen tapahtui pääasiassa matkalla Berliiniin tai Berliinistä kotiin. En ihan hirveästi pidä lentämistä, ja etenkin kun tulin yksinäni Berliinistä takaisin, neulominen oli tukeni ja turvani. 

Paluulennolla olin jo säikähtää, kun lentoemäntä jarrutti kohdallani ja tivasi, että mitä minä oikein teen. En onneksi päässyt ihan täyteen vauhtiin vuolaan "kyllä minä tarkistin Finavian sivuilta, että tällaiset puikot saa ottaa lennolle" -selityksen kanssa ennen kuin hän tarkensi olevansa kiinnostunut lähinnä pyöröpuikon ja sukan yhtälöstä. No, siitäkin hän sai mahdollisesti enemmän tietoa kuin oli alun perin ehkä kaivannut. :D

Kämmekkäät olen tehnyt isälle, joten en laittanut mukaan edes kirjoneuletta. Voi olla, että näitäkin pidetään vähän turhan "kirkkaina"... ;)

Näiden pitäisi kuitenkin ainakin sopia hänenkin isoon käteensä, sillä jo aloituksessa silmukoita oli 72. Puikko on kolmosen, lanka kaksisäikeinen vironvilla. Peukalon lisäsilmukat väliaikaisella aloituksella sujuvat jo ihan rutiinilla. :)

29. elokuuta 2016

Baktus mannerilmastoon

Oi ihana Ravelry. :) Tällä kertaa siellä ihastutti ominaisuus, että langat voivat olla hakuehto.

Sain työkaverilta pussillisen iäkästä Novitan Puroa värissä Takkatuli. Kerän tai vyötteen perusteella ei osannut varmaksi sanoa millaista neulepintaa siitä tulee, joten katsoin Ravelrystä. Projektisivu toisensa jälkeen esitteli Puro-Takkatulta sileänä pintana, aina oikein -neuleena, joustinneuleena, eri tavoin raidoitettuna, huovutettuna... Ihan mahtavaa.

Kesäharjoittelijamme töistä on lähdössä opiskelijavaihtoon Moskovaan, jossa kai tulee talvisin kovinkin kylmä. Paksu Puro, aina oikein -neule, viitosen pyöröpuikko ja etenkin nopea Baktus valittiin tiukan neulonta-aikataulun (ja harjoittelijan) pelastajiksi. Lanka on sataprosenttista villaa ja pehmeni pesussa niin, että uskoisin sen käyvän kaulankin ihoa vasten.

Takkatulessa on aika paljon oranssia, mutta siinä liukuu menemään myös muita värejä. Tein tämän kahdelta kerältä, joiden värit osuivat aika kivasti toisiinsa nähden. Puroa jäi sen verran, että jätin sen töihin seuraavan palaverineuleen materiaaliksi. Eiköhän sillekin löydy joku paleleva vastaanottaja. :)

Ja hei, minä olen käynyt jossakin! :D Niin Jyväskylän neulefestareita kuin Pukkilan puikkopäiviäkin pääsin ihailemaan muiden blogien kautta, mutta viime viikon tiistaina olin itse Puikkomestarin neulebaarissa! Kokeile, jos vaan pääset, meillä ainakin oli kivaa &  hyvää. :)