19. kesäkuuta 2013

Ompelijattaren onnenhetki


Eurokankaasta tullessani mietiskelin, että näinköhän se onnistunut puolihame on kihahtanut hattuun. :D

Ei meinaan enää verhokangasta, vaan ihan oikeita vaatemateriaaleja ja pontevat suunnitelmat! (Rohkeutta lisäsi se, että villasekoitekankaan metrihinta oli superalennuksessa alle 5 euroa...)

Sitten vaan housujen tekoon. Joka tyypin kaavakirjassa (WSOY, 2011) oli vastaus kaikkiin kysymyksiini, ja niitä oli paljon. Mutta vetoketjuvarat ja -läpät ja sen sellaisetkin ymmärsi viimeistään kuvista, jos tekstistä en ihan heti kaikkea tajunnutkaan.

Ja caprihousut niistä tuli! Taskut ja kaikkea! Pistin kuminauhan lahkeisiin, jotta pyöräilykin luonnistuu. Kyllä minä olen ylpeä! Eikä tämä jää tähän! :D

Näillä pöksyillä on sitten hyvä potkottaa kesämenoihin.

Kesän ykkösmatkaneuleena on huivi Noro-langasta. Bambupuikot saa ottaa lentokoneeseenkin, koko paketti menee pieneen tilaan ja on kevyt. Suunniteltu juttu. ;)

Kerin jo toisen kerän uudelleen, jotta värit menevät sopivasti: teen raitoja vuorotellen kummaltakin kerältä. Tulossa on kapoinen kaulahuivi, pelkkää oikeaa, suljettuna neuleena.

Aivot lepäävät ja neuloja siinä samalla. :)


12. kesäkuuta 2013

Tossupaletin toinen äärilaita


Edellisistä keräystossuista oli tulla ankea kaurapuuropläjäys. Keltainen pelasti sen setin, ja seuraavia lähdin tekemään väri-ilotavoite kirkkaana mielessä.

Well. Jaa. On tietenkin mahdollista, että olen tekemässä ylilyöntiä sitten siihen toiseen ääripäähän...
Tavallaan kyllä pidän tästä kirjavasta kaikki nupit kaakkoon -värityksestä.  Kanssaneuloja kiteytti asian osuvasti: "Yhdistelmä on niin hirviä, että oikeastaan se on jo aika hyvän näköinen." :D Samaa mieltä.

Myös Pilvisenä päivänä -blogin vol 2:n Jämätossut tuovat luottamusta siihen, että reipas värivalikoima voi hyvinkin toimia. Ja ehkä tämän sateenkaarimellakan voi kesyttää neulomalla harmaat yläosat. :)

Puutarhassa ihailen punaisia unikkoja. Ne ovat niin hassun näköisiä ihan hetkeä ennen kuin rävähtävät koko komeuteensa.

Hauskaa näyttää olevan myös vuohenputkilla, jotka saavat odottaa vuoroaan, kun minulla on ollut kiireitä kasvimaalla.

Raitamekko edistyy myös. Tossut piti vaan pistää tässä välillä tulille, kun neuletapaamisiinhan tarvitaan sellainen pikkuinen työ. ;)


9. kesäkuuta 2013

Aaltoliikettä etupistoilla

Viime viikon Strömsössä oli juttua sashiko-kirjonnasta. Ei kun nettiin, joka on täynnä toinen toistaan upeampia kuvia sashiko-kirjotuista kankaista ja vaatteista.

Minun kirjontajuttuni vain hiukan kumartaa sashikon suuntaan, sillä oikeasti se pitäisi tehdä siniselle, indigo-värjätylle kankaalle valkoisella puuvillalangalla. Enkä ollut tässä ensimmäisessä virityksessä ihan vielä kalibroitunut  pistojen 3:2 jakoonkaan. ;)


Kalkkeripaperi olisi ollut hyvä apu, mutta sen puutteessa piirsin kuviot ensin paperille, ja siirsin valopöydän ja pehmeän lyijykynän avulla kankaaseen. 2B-lyijykynä toimi paremmin kuin kangasliitu.

Kirjonta päätyi silmälasipussukkaan, ja pussukka isälle syntymäpäivälahjaksi. Vuoren ja päällikankaan välissä on vielä yksi kangaskerros, jotta materiaali sai vähän tikkikankaan tuntua. Se taisi olla sashikolla vahvistettujen vaatteiden idea alun perinkin.

Puutarhassa Suurin ja Kaunein tomaatintaimi kukkii. :)

5. kesäkuuta 2013

Välipalajuttuja ja helman mittausta

Neulepeukalo toimii, mutta viher- ja jauhopeukaloni ovat kyllä keskellä kämmentä. ;) Mutta onhan se mukava edes yrittää kasvattaa silmäniloa ja syötävää.

Raparperille yritin viime kesänä keksimällä keksiä käyttöä. Piirakat ja muffinssit, joo, mutta varsinainen ahaa-elämys oli raparperimehu. Tänä kesänä meno vaan paranee: olen löytänyt raparperisiirapin.

Pistin vähän vähemmän sokeria kuin ohjeessa ja lisäsin hunajaa. Kylmän teen, limen, kuplaveden ja valinnaisen yrtin kanssa ihan taivaallista jääteetä. Sitä onkin kipattu helteessä kaksin käsin.

Villinä kasvavista pihamaan nokkosista on tullut kavereita, kun niitä on alkanut syödä. :) Ryöpättynä ja hyvin valutettuina valmiita pakkaseenkin.

Ja sitten se kaikkien sunnuntaiviljelijöiden kuningaslaji: tomaatit.

Isäni näkemys tomaatinviljelystä on tällainen: 1) Osta ensin siemenet. 2) Käy sitten ostamassa taimet. 3) Hae loppukesästä tomaatit torilta. ;) Meillä on kyllä komiat taimet, sillä sain ne valmiina ystävältä. Kolmoskohta jää nähtäväksi.


Tänään olikin pitkä matka tälle asiantapaiselle: Viimeisin sovitus raitamekosta kertoi sen oleellisen asian, että se istuu hyvin, mutta on ihoa myötäillessään myös aika paljastava.

Jos se lisäksi olisi kovin lyhyt, minuun voisi kyllä ujous iskeä. 

Taidanpa jatkaa sille pituutta ainakin puolisääreen. Saattaa olla, että neulos joustaa sen verran, että liikkuminen onnistuu ilman halkioitakin.

Eli ihan vielä ei olla helmapituudessa.

1. kesäkuuta 2013

Kesähamonen eli ompeluharjoituksia


Hyvänen aika, teinpäs sitten puolihameen. :)

Minun on helpompi lukea ohjeita, kun ensin vähän hahmotan, että mistä niissä oikein kerrotaan. (Ja sitten, kun tiedän, miten asiat rakentuu, ohjeet eivät välttämättä enää niin kiinnostakaan. :D) Mutta siis: päätin opiskella hameen ompelua ensin ilman ohjetta.

Pyörittelin kaupasta ostettua, hyvän mallista hametta, ja koetin tajuta, miten kangaspakasta on tultu siihen lopputulokseen.

Simppelissä hameessa ei kyllä ole montaa osaa: tässäkin vain 2 takakappaletta, vetoketju, etukappale ja vyötärösuikaleet. Minun käyttämäni Ikean verhokangas (man tar vad man har -periaate ;)) on paksumpaa kuin mallihameen materiaali, mutta ihan pienin muutoksin pärjättiin samoilla linjoilla.

Olin jo yhdistänyt kappaleet, kun huomasin, että tästähän tulee oikeasti aika kiva. Sen jälkeen skarppasin: oikein harsin vyötärökaistaleet ennen ompelua ja silitin vielä joka välissä. :D Harjoituskappaleesta tulikin ihan käytettävä kesähame.

Kesä, ihana, ihana kesä, kasvattaa kasvimaata. Spagettikurpitsat ja kehäkukat ovat jo pinnalla, ja taitepavut ihan kohta. Tomaatit sen kun komistuvat ja pinaattejakin koetan kannustaa. :)

(On tässä muuten välillä varmaan naapureilla ihmettelemistä: milloin ripustan keskeneräisiä neuleita omenapuuhun kuvauksia varten, milloin väijyn etanoita iltahämärissä kasvimaalla. Ns.  kirurginhanskat kädessä. :D)

Neulominen hidastuu kesällä, kun en istu työmatkoja bussissa sukkapuikkojen kanssa ja kaikkea muuta on niin ihanan paljon. Mutta mikäs kiire tässä, neulon naatiskellen. :)