29. syyskuuta 2016

Sukat sydänkäpysille


Häät ovat niin söpöjä juhlia, että pienet söpöys-romanttis-överitkin siinä sivussa menevät, eiks vaan. Tein naimisiin menneelle ystäväpariskunnalle Love socksit, koska tuolla idealla sai sukista helpolla riittävän sokerihuuruiset. :)

Otin mallista sydänkuvion, ja muuten tein raitaa, kahdella värillä, ja nostin valkoisen raidan silmukan 6 silmukan välein.

Intarsialla ja minulla on vähän sellainen etäinen mutta kunnioittava suhde. Että kyllä minä nyt tarpeen vaatiessa sitäkin teen, mutta en ehkä mielellään paria sydäntä enempää, thank you very much. Toisiinsa sotkeentuvat lankakerät eivät tee siitä kivointa ikinä, mutta intarsialla kieltämättä saa toteutettua aika hauskoja kuvioita.

Nämä kulkivat kesällä mukana matkaneuleena, sillä kerralla neuleessa on yleensä kiinni vain 2 lankaa, intarsiakohdissakin vain 3. Lankojen pysymiseen ruodussa kuviokohdissa auttaa se, että kerii niistä tiukkoja pikkukeriä, jotka eivät pääse levähtämään.

Lankoina oli vanhoja Nalleja ja Maijaa. Käytin suurimmaksi osaksi koivuista kolmosen pyöröpuikkoa, mutta sydänkohtaan otin sukkapuikot. Naiskoon sukissa taisi olla varressa 56 silmukkaa, miessukissa ehkä 64.

Toivottavasti nämä pääsevät siihen käyttöön, johon ne on vähän niin kuin tarkoitettu - kävelyille käsi kädessä, pariskuntasukat jalassa, ruusunpunaisissa tunnelmissa. :D <3

6 kommenttia:

Nasti kirjoitti...

Ompa tosiaan söpöset :)

Uutar kirjoitti...

Oi mtkä söpöliinit - ihanat suloiet sukat!

Katri kirjoitti...

Sokerikuorrutettua söpöilyä! Minusta sukat olisivat ehkä parhaillaan sohvalla istuttaessa jalat pöydän päällä vierekkäin! Hauska lahjaidea!

Sanna kirjoitti...

Ihanaiset!

Pitko kirjoitti...

Kiitos kommenteista. :)

taslapenta kirjoitti...

The Grand at Harrah's Resort & Casino - KTM Hub
Harrah's 대전광역 출장샵 Resort & Casino · 목포 출장샵 Location: 7 miles from the 삼척 출장샵 centre. Location: 9 miles from the centre. Casino Theme: Carnival 하남 출장마사지 of 태백 출장안마 the Wild.