25. kesäkuuta 2014

Vihreä reikäpaita

Tänä kesänä on jo koettu sekä hellettä että räntäsadetta, joten monipuolinen neule on hyvä. Vihreä reikäpaita on merinovillaa ja lämmin. 3/4-hihojen ja tuuletusreikien ansiosta se kuitenkin sopinee hiukan lämpimämpäänkin keliin. :)

Aloitin hihojen raglan-levennykset heti kaularesorin ja reikärivin jälkeen. Hihasilmukoita on enimmillään 80 ja vartalosilmukoita 200 ja rapiat, joten lopputulos on SMC:n extra merino -langalla väljä ja mukava.

Minulle tulee raglanista usein mieleen jotenkin sporttinen malli.  Koska kuitenkin neulon puserot ylhäältä alas ja saumoitta aina kun voi, raglan on yleensä mukana valintojen kärkikahinoissa. Kun langankiertoreiät ovat tiukoissa marssiriveissä, eivätkä varsinaisesti muodosta herkkää pitsikuvioita, päätin, että raglan ja koristeet saavat sopia samaan puseroon.

Tätä lankaa on miellyttävä neuloa. Kierre on hentoinen, joten se kyllä hajoaa herkästi säikeiksi. Bambupuikoilla meno oli tasaista ja mukavaa simppelissä pintaneuleessa.

Nyt on sitten neulepusero värikylläistenkin hameiden kaveriksi. Lankaa kului vajaa 400 g, ja sitä jäi 2 kerää. Ensimmäinen erä yksivärisyyskauden jälkeen odottavaan riemunkirjavaan peppipitkätossu-neuletakkiin (tai -puseroon) on jemmassa. :)

17. kesäkuuta 2014

Töppöset toipilaalle

Toipilaalle työkaverille on neulottu töppöset, jotka toivottavasti pitävät varpaat lämpiminä.

En ole ihan varma, miten hyvin tällaiset varrettomat sukkaset pysyvät jalassa, mutta jospas se kannustaisi sitten lepäämään enemmän. :)

Lanka on Maijaa, silmukoita on 60 ja puikot kolmoset. Nirkkoreunan jälkeen neuloin väliaikaisen aloituksen silmukat ja puikoilla olevat silmukat yhteen - siisti ja helppo sauma. Neuloin resorin oikeat silmukat kiertäen, jotta nirkkoreuna nousisi vähän enemmän esiin.

Tein tavallisen lappukantapään, mutta ristiinvahvistus teki siitä siromman oloisen. Jalkaterä sai koristeeksi muutaman neliapilan mallisen pitsikuvion.

Ehkä tällaista töppösmalliakin voisi kehitellä - jos se istuisi jalassa todella napakasti, saattaisihan se pysyä menossa mukana. :)

11. kesäkuuta 2014

Täysikasvuiset tuliketut

Tulikettusukat valmistuivat juuri sopivasti ennen isän synttäreitä. Tästä saan kiittää myös kanssaneulojaa, joka huomasi minun ohittaneen nilkkaresoriosuuden toisesta sukasta ja tekevän sen sijaan jo kantapäätä.

Olisinhan minä varmaan virheen itsekin huomannut - edellisenä yönä ennen syntymäpäiviä... ;) Nyt ei tarvinnut purkaa kuin pari kerrosta puolen sukan sijaan, mitä yhä kiitollisuudella muistelen.

Sisällä kuvatessa meillä tuppaa kohde vaihtumaan ihan lennossa. :) Ja aika pian usein koko toimintakin, sillä koirat ovat sitä mieltä, että miksi tuijotella mustaa laatikkoa, kun voisi rapsuttaa/leikkiä tai istua edes paikoilleen neulomaan, jotta mäyräkoira pääsee takaisin syliin.

Uusia sukkiakin on jo puikoilla, mutta myös vihreä neulepusero edistyy hissuksiin. Se on niin rentouttavaa neulottavaa kaikessa yksinkertaisuudessaan.

5. kesäkuuta 2014

Itsekuria eli yksivärisyyttä

Värikkäitä neuleita on kiva tehdä - sommitella värejä ja suunnitella raitoja. Mutta  (työ)käytössä iloisenkirjavien vaatteiden yhteensovittaminen on vähän haastavaa.

On tullut muutenkin hankittua väriä vaatekaappiin. Olisikohan minulla tällä hetkellä yksi yksivärinen hamonen...

Niinpä olen komentanut itseni neulomaan muutaman yksivärisen neulepuseron ja villatakin, jotta yhdistely olisi helpompaa. Okrankeltainen villatakki oli hyvä alku.

Seuraavaksi on tulossa ihan yksinkertainen raglan-hihainen pusero, johon tulee vain pieniä langankiertokorosteita. Siitä voi kyllä tulla ihan kiva, vaikka koristeena on vain pari reikää. :) Lanka on ihanan pehmeää SMC:n merinovillaa.

Ei tässä ilman värejä kuitenkaan jäädä. Kun yksiväriset neuleet on tehty, niistä jääneistä langoista tehdään toki jotain raidallista. ;)

30. toukokuuta 2014

Sukkien paluu

Pitkään aikaan ei ollutkaan sukkia puikoilla. Hassua. Yleensä parissakin pussukassa on puolikas sukanvarsi odottamassa. :) Mutta nyt sukkia tulee taas.

Tein muutamat perussukat keräykseen. Mallista ja koosta oli tarkat ohjeet, mutta väreistä ei. Toivottavasti niissä siis saa olla myös raitoja. :) Sukille on kyllä identtiset parit, kaikki eivät vain sopineet kuvaan.

Ainakin harmaa ja vihreä lienevät 7 veljestä, muut taas niitä tunnistamattomia jämälankasäkin aarteita.

Isä on kuulemma kävellyt edelliset villasukkansa puhki. Hänellä on syntymäpäivä sopivasti kesäkuussa, joten tähtään uusilla sukilla siihen saumaan. Kesäsääthän vaihtelevat laidasta laitaan, ja eikös hengittävä villa käy vähän joka kauteen. Ainakin lahjasukkina. :)

Varren yläosaan tulee kettukuvio, loppu on asiallista harmaata (myös nämä langat 7 veljestä + muuta ;)).

Kun olin pieni, isä piilotteli kettukarkkeja ja kertoi sitten ohjeet "tuliketun pesälle". Tuliketut on nyt ikuistettu sukkiinkin. :)

27. toukokuuta 2014

Lisää teippiä!

Vekkuli tekniikka vaikka onnittelukorttien kuvittamiseen: siirtokuvat läpinäkyvän pakkausteipin avulla!

Luin vinkin jokin aika sitten Beautiful mess -blogista, ja hyvä, että ennätin postauksen loppuun ennen kuin piti kokeilla itse.

Homma on niin helppoa: teippi kiinni mihin tahansa sopivaan kuvaan, teippi kuvineen irti ja vesikuppiin likoamaan. Jotkut paperit irtoavat paremmin, toisia saa raaputella jonkin aikaa, mutta lopputulos on jännä.

Hyvin pehmeät ja huokoiset paperit, joissa kuvan värit ovat utuisia,
siirtävät vain vähän väriä teippiin. Liimaakin jää enemmän jäljelle kuin kiiltävän paperin kanssa. Ja luulen, että tekniikka vaatii nimenomaan vahvaa pakkausteippiä, jota ei liotus liiemmin häiritse. Kontaktimuoviakin voisi kokeilla.

Teippiin jääneessä kuvassa on hauskoja efektejä. :)

22. toukokuuta 2014

Energiatakki

Villatakki valmistui helteitä pitämään, mutta hyvä että valmistui. Minä tykkään. :)

Seurailin rakenteessa nättiä takkimallia, ja sävelsin lisäksi omiani. Tein enemmän lisäyksiä kaarrokkeeseen, jotta sain isomman koon. Pintaneule on tähtikuvioita, josta tuli mukavaa jälkeä.

Kaula-aukon ympärille ja nappilistoihin tein helmineuletta, joka näyttää jotenkin retrohauskalta pintaneuleen kanssa.

Hihansuissa ja helmassa on helmijoustinta, ja hihat ovat oikein pitkät, jotta ranteet pysyvät lämpiminä sitten joskus, kun lämmikkeitä taas tarvitaan.

Napit Karnaluksista, Tallinnasta. Lankaa, Gjestaltin Maijaa, meni n. 450 g.

Ai että pidän tuosta väristä - siitä saa lisää virtaa unisina aamuina. :)