Neulojan alku

Tämän suloisen neulontahäppeningin postaaminen on ollut jäädä kaiken muun jalkoihin. Noihin aikoihin yläkerrassa oli selkeästi vasta yksi sohva, eikä sinne ollut pinottu muitakaan alakerran kalusteita...

Remontti onneksi etenee, mutta neuleiden viimeistely ja siksi myös kuvaaminen viipyilevät. Saunassa ei tällä hetkellä pingoteta mitään, sillä sinne ei mahdu edes sisälle. Ja jos asunnossamme on jossain kohden lattia, se on sataprosenttisesti käytössä.

Joten hieman juttua neulomisesta yleensä.

En enää muista oman neulomiseni alkua. Mutta kai se on ollut hankalaa - liikaa liikkuvia osia ja vaikeita liikeratoja? En kai itsekään oppinut tekniikkaa tuosta vaan, edes äidin, mummon ja tätienkään mallioppimisen turvin? En varmaan.

Tämän uuden neulojan tarina on niin sympaattinen: tuttu nuori mies tahtoi opetella neulomaan, koska oli nähnyt lankakaupan ikkunan takaa neulojien ryhmän. Kaikki olivat näyttäneet niin rentoutuneilta ja iloisilta, hän kertoi. Minä nyökyttelin: sitä se on.

Menimme lankakauppaan, pohdimme materiaalien eroja ja lankalaatujen käyttötarkoituksia. Ehdotin, että hän voisi lainata minulta puikot ensi alkuun. Mutta ei, hän tahtoi omat ensimmäiset puikkonsa. :) (Päättelin, että pitkät puikot ovat varmaankin kätevämmät aloittelevalle. Yli vai alta ja minne se lanka kiertyy -kysymysten lisäksi täytyisi pyöröpuikkoa pitää suorana ja järjestyksessä.)

Kaulaliinaa on kuulemma tehtynä jo puolisen metriä. Ensimmäinen väri on vaihdettu toiseen ja kolmanteenkin, ja siinä vaiheessa, minkä minä olen nähnyt, jälki oli hurmaavaa. Välillä sileillä kerroksilla nurja puoli oli hypännyt päälle, välillä oli tullut aina oikein -neuletta ja toisinaan sileää. Tämä yllättävä todellisuus näytti jopa paremmalta kuin mikä alkuperäinen suunnitelma oli. Kaikin puolin suloista. :)

Alinna on työkuva omasta villatakista, joka on jo nappeja vaille valmis. Sillä on kaveri, joka on nappilistaa ja nappeja vaille valmis. Työn alla on myös pusero, josta puuttuu enää viitisentoista senttiä. Kunhan remontti valmistuu, neulepostausten tulvapato aukeaa. :D

Ihanat neulojat rannikolla

Olihan se ihan kuin haaveuni: pitkä viikonloppu neuloen aamusta iltaan ihanissa maisemissa ihanien neulojien, värien, lankojen, ideoiden ja muun inspiraation keskellä. Oijoijoijoijoijoi.

Että jos joku toinen neuloja joskus miettii, että tohtiiko sitä lähteä vieraalle paikkakunnalle toiselle puolelle Suomea neulomaan tuntemattomien, melko ruotsinkielisten ihmisten seurassa, niin mene! Mene! :D

Tai ainakin Mikaelan järjestämillä leireillä Pörknäsissä, Pietarsaaressa, kaikki toimii. :) Linkki on blogiin, jossa Mikaela kertoo myös tulevista neuleleireistä, käsittääkseni, sillä Facebook-ryhmät taitavat olla per leiri.

Meitä oli nelisenkymmentä neulojaa, joista kaukaisimmat tulivat Ruotsista ja Norjasta asti. Wau.

Viikonlopun aikana oli pari kurssia, joilla Veera Välimäki kertoi huiveista ja raidoista. On niin kiva kuunnella ihmistä, joka tietää mistä puhuu ja on innostunut aiheestaan.

(Veera on ainoa, josta on tunnistettava otos, sillä unohdin kysyä muilta, että saako heistä julkaista kuvia. Varmana lupa heltiäisi, mutta mennään nyt näillä. Olen joka tapauksessa joutunut karsimaan kuvia rankasti...)

Yhden päivän mukana oli myös Strömsö! :D Kuvaaja, toimittaja ja tuottaja kiertelivät pitkin poikin ja me leiriläiset leikimme, ettemme yritä väistellä kameraa. ;) Oli kyllä jännä nähdä, miten ohjelmaa tehtiin käytännössä.

Ja siis onhan tuo kaikin puolin niin strömsöläinen juttu, eiks vaan - pehmoinen ja suloinen neulontaretriitti, jossa juotiin loputtomasti kahvia omista leirimukeista, eikä minnekään ollut kiire. Oikeesti. :D En yhtään ihmettele, että moni palaa leirille vuosi toisensa jälkeen. Niin teen itsekin, jos se vaan on käytännössä mahdollista.

Maija oli tehnyt upean lyhyen version Tiina Kaarelan Loistavat niityt -sukista, ja valinnut taivaalliset langat Ashburn-huiviin. 

Harmaat Strömsö-sukat Strömsö-Lee oli saanut lahjaksi neulojalta nimeltä Ann-Lis Nitovuori.

 

Veeran uusi huivi valmistui. :)

 

Tuulista ja kaunista.

 

 Pop up -lankakaupasta ei selvitty ostoksitta. 

 

 Villatakki eteni.

 

Mun. :D

 

Lehtinauha meni Pörkenäsin mahtavalle isännälle, Matsille, muistoksi.

Lankaevakko

Vesivahinko, se riesa, se vitsaus, se iski. Lattiaa piikataan auki, kunhan remonttimiehet ehtivät, ja sitten kuivatellaan ja ties mitä. Ja se iski askartelunurkkaukseni alla, turvapaikassani, in my happy place!

Ensimmäinen toimenpiteeni uutisen kuultuani oli ommella 6 kpl kankaisia säilytyslaatikoita. Vähemmän kangasta pakattavaksi ja siistimpiä säilytyspaikkoja, kun tavaroitani väkisinkin tulee nyt ns. ihmisten ilmoille. Siis kun olisikin vain lankoja, mutta lisäksi ompelen pikkuisen ja piirränkin välillä, joten sitä materiaalia ON. Puhumattakaan kaikesta muusta, mitä sillä suunnalla säilytettiin.

Noh.

Sellaista elämä välillä on, sådant är livet. Kunhan hampaiden kiristelyltä kohta pystyn, yritän ajatella, että nyt alakerta tulee remontoitua, vaikka sitten väkisin. Ja vahinkojen mittakaavassa

tämä on toki pientä ja niin edelleen. 

Olen myös yrittänyt huolehtia toimintakyvystäni kaiken tämän keskellä: Aloitin terapiavillatakin, vaikka edellisestäkin puuttuu vielä nappilista (koska napit on hankkimatta). Ja koska kevään odotetuin tapaus, neuleleiri Pietarsaaressa, on jo tällä viikolla, olen yrittänyt pitää lukua myös siitä, mitkä lankani ovat missäkin, jotta saan neulottavaa mukaan.

Mutta kyllä tämä tästä, tämä tästä, pikkuhiljaa ja asia kerrallaan.

Peipponen

Neuloin Heidi Alanderin Peipposen talvilomalla helmikuussa, Lapin-matkalla. Ihan kuin olisi jo silloin tullut mieleen, että lanka ja väri ehkä ovat vähän talvisia, kun huivi on tarkoitus antaa eteenpäin huhtikuun lopulla.

Mutta vaihtoehdot olivat vähissä: tuhat kilsaa autossa neulomatta tai sitten huivi tulee näistä eväistä. :D (No oikeasti mukana oli myös varaneule, mutta sen edistäminen ei puhutellut yhtään niin paljon kuin tämän.)

Lanka on Sandnesgarnin Kitten mohairia, ja sitä meni pikkuisen päälle 2 kerää eli 100 g ja rapiat. Nelosen puikoilla tuli hyvää tiheyttä ja neulominen oli ihan miellyttävää. Mohair ei ole ihan suosikkikuitujani, mutta tämä ei takerrellut mitenkään erityisen pahasti.

Kaikki Heidi Alanderin ohjeet, joita minä olen neulonut, ovat olleet tavattoman huolellisesti kirjoitettuja. Ohjeen kanssa ei tarvinnut arvailla eikä säätää, ja tein siitä vain yhden poikkeaman. Tein huivin yläreunaan langankierron eli pidennetyn silmukan, sillä sekoitemohair ei jousta yhtä paljon kuin merinovilla, joka ohjeessa oli ehdotuksena.

Onneksi Suomen keväässä on hartiahuivikin välillä tarpeen. :) Ja jotain vaaleanvihreää paketointiin, niin eiköhän tästä ihan uskottava lahja tule vapun aattonakin...

Hihoista ja astioista

Täällä tänään pieniä, arkisia asioita. Kyltissä voisi lukea myös "koneessa puhtaat astiat", mutta tulipahan nyt vähän kattavampi kehoitus. Ei ole kuulkaa yks eikä kaks aamua, kun olen hylännyt omankin kahvimukini tiskipöydälle ja rynninyt kohti ulko-ovea.

Teksti on tehty opiston maagisella koneella, joka kirjoo ihan itsekseen. Pehmeäksi kulunut pellavankappale suostui asettumaan kehyksiin jopa melkein suoraksi.

Vihreät irtohihat ovat nyt melkein valmiit, se toinenkin kappale, siis. Mietiskelen vielä, että pitäisikö purkaa päättely ja käyttää edes hitunen jotain toista väriä. Sellaisia eleettömiä, kaiken kanssa käyviä lähdin kyllä tekemään, mutta onhan se myös hivenen tylsää. Pienet pintaneulekuviot tuli sentään lisättyä, etten ihan nukahtaisi neuloessa.

Pääsiäistuunaus iski tänä vuonna aika varhain. Ja ylipäätään iski; aika ajoin pääsiäinen menee ohi ennen kuin ehtii kissaa sanoa. Rairuoho rehotti jo hyvissä ajoin ennen palmusunnuntaitakin. Lanseerasin myös käsitteen "kausimunat" (vrt. kausivalot, ent. jouluvalot) ja ripustin munia keittiön ikkunaan jo pari viikkoa sitten. Ja kun en muuta enää keksinyt, kaadoin keltaisia ja oransseja villapalloja skumppapullon korkkien päälle kulhoon ja kutsuin koristeeksi. :) Hyvin menevät siinä Lenin-kuvan seurana!

Muutenkin on kaikenlaista keltaista tekeillä tai ainakin mielessä. Okrankellertävä villatakki valmistuu piakkoin. Keltaista, ohutta pipoa tekisi mieli. Kevät on, siis.

Tee se itse -raglan

Ylhäältä alas -raglanpuseron tehtyään hahmottaa mallin perusidean, eiks vaan: lisätään silmukoita hihoja ja etu- ja takakappaleita varten, kunnes erotetaan joukosta hihasilmukat ja jatketaan siitä sitten tarpeellinen määrä kaikkea. Joskus olen neulonut tällaisen ohjeen mukaan, mutta useimmiten olen tehnyt jotain... muuta. :)

Nyt tahtoi oppia, että miten yhdistetään ohjeiden järjestelmällinen maailma ja sitten sen oma. Niissä omissa virityksissäkin on meinaan puolensa. Siinähän yleensä säätää kokonaisuutta niin, että se sopii just omille mitoille.

Säätämisen ja sovittamisen rinnalle sain nytlaskemisen, kun kävin ylhäältä alas -neulekurssin. Eihän se oikeasti vaikeata ole. X määrä silmukoita menee y määrälle senttejä korkeus-ja leveyssuuntiin. Sitten mitataan matkat joko omasta kropasta tai hyvin sopivasta neuleesta ja lasketaan vähän yhteen-vähennys-kertolaskuja mallitilkun perusteella.

Sellaiset "kun lisäät joka kerroksella 6 silmukkaa, montako kerrosta tarvitaan, että neuleen mitta on kasvanut 8 cm ja silmukoita on kaikkiaan xxx" -kohdat aiheuttivat välillä pysähtyneen hetken, mutta se johtui ehkä lähinnä kurssilaisten hauskasta seurasta ja muista keskittymiskyvyn puutteista.

Kun neuloo ilman valmista ohjetta, eteen tulee ratkaistavia asioita. Daa. Esim. tasaraidoitus ei ylhäältä alas yhtenä kappaleena -mallissa oikein voi alkaa heti kauluksesta, jos haluaa sekä tasaiset raidat että muotoilun, jossa niskakappale on ylempänä kuin kaula-aukon etuosa. Mun ratkaisu oli tehdä alku punaisella. Sen seuraksi tein sitten myös punaiset hihansuut ja helmapätkän. Tein kaula-aukkoon väliaikaisen aloituksen, koska kaulusmahdollisuuksia on niin monia. Loppuratkaisu oli muutama kerros oikeaa ja kevyesti rullaava kaulus. Käännöskaistaleen kanssa olisi ehkä tullut liian haarniskamainen. :)

Lyhennettyjä kerroksia ei oikein saa tehtyä tasaraidan kanssa, joten tein vyötärölle kavennukset ja levennykset. Se sopii varmaan ihan hyvin raglan-levennysten kanssa samaan paitaan. Värien vaihtumiskohdassa tein valesauman keskellä takana. Hihansuut ja helman neuloin kaksinkertaisina, lopun ohuemmalla langalla, käänsin ja ompelin kiinni. Sain jostain päähäni, että silmukointi olisi tehnyt käänteistä vielä tymäkämmät, mutta en itse asiassa sittenkään usko... Mutta nuo on kuitenkin ommeltu.

Ja kun tuo suloisen lämmin merinovillainen neule alkoi saada mittaa, tajusin, että täyspitkiä lyhyemmät hihat voivat olla hyvä idea. Se lämmitti sylissäkin jo niin paljon, että kokomittaiset hihat tekisivät siitä päällä turhankin kuuman. Nyt sen alle voi laittaa pitkähihaisen t-paidan todella kylmillä ilmoilla, tai säädellä lämpöä ns. irtohihoilla tai muilla ranteenlämmittimillä. Lanka on SMC ekstra merinoa, puikkokoko nelonen.

Täytyykin muuten käyttää tätä nyt niin paljon kuin voi ennen kuin se menee kesäsäilöön. :)

Japanilaista fiilistä ja perinteisempää pussukkaa

Olen ollut alkuvuodesta neulekurssilla, jossa opeteltiin laskemaan ylhäältä alas -neuleelle silmukkamäärät ja muokkaamaan rakenne omien mittojen mukaan. On kyllä ollut jännää.

Tein saman tien tunikan, kun vauhtiin pääsin, ja sen valmistuminen on vienyt vähän aikaa. Nyt kun saisi viimeistelyt hoidettua vauhdilla; odotan itsekin aika kiinnostuneena, että miten meni noin niin kuin omasta mielestä. :D

Muutaman matkasukan lisäksi on siis valmistunut vain joitakin ompelutöitä - lähinnä mekkoja. Pari pussukkaakin olen tehnyt, kun kerrankin olen säännöllisesti, joka keskiviikko, ompelukoneen äärellä.

Solmittavat bento-nyssykät ovat mun mielestä söpöjä. En nyt ihan just löytänyt sitä Youtube-videota, mistä otin oppia: siinä taitellaan suorakaiteesta parilla käännöksellä ja saumalla tuollainen japanilaismallinen jokapaikan kassi (linkin etsinnät jatkuvat). Bento-bagissa kulkevat mukavasti pienet kauppaostokset, eväät ja kyllä sinne useampi lankakeräkin mahtuu. 

Tuo on tehty vanhasta miesten huivista, josta piti leikata päädyt pois. Se oli jo valmiiksi kaksinkertainen (tai siis toimi molemmin puolin), joten pussin sisäosakin oli helpolla huoliteltu.

Projektipussukasta tuli vähän tällaisia ripusta tai roikota -kuvia, sillä kuvien ottamisen aikaan oli vielä luja pakkanen, enkä saanut houkuteltua kuvaajaa/mallia mukaani. Mutta jujuna on siis se, että yksisankainen pussukka roikkuu sopivasti käsivarrella ja neulominen sujuu mukavasti bussissa, jonossa tai missä vaan.

Olisin ehkä valinnut toisiinsa hiukan paremmin sopivat kankaat, jos olisin tajunnut, miten paljon tulen tuota käyttämään! :D Mutta ihan hyvä se on noinkin ja aina voi tehdä toisen jne. Alemmassa kuvassa pussista pilkottavat puikkosuojatkin. :)

Projektipussukalle on hyvä printattava kaava, joka tekee homman helpoksi aloittelijallekin.

Tumput ja potkukelkka tuli kuvattua ihan vaan kuvaamisen ilosta, mutta kuvasta tuli (ensimmäinen ja) viimeinen taltiointi noista huovutetuista rukkasista. Aika pian kuvan ottamisen jälkeen minä tohelo kadotin toisen tumpuista.

Langoista ei ole enää tietoa, nuo ovat tosi vanhat, eikä puuttuvan parin neulominen siis oikein enää onnaa. Se jäljelle jäänyt lapanen on pyykkipussissa odottamassa jotakin sopivaa koneellista: huovutan sitä vielä hieman, ja lopuksi - ehkä noin 10 kuukauden sisällä - siitä tulee jonkinnäköinen huovutettu joulukuusi! Siis suunnittelun tässä vaiheessa. :)