Suunnittelin ensin näistä langoista reikätoppia, mutta liiviin nämä käyvät sittenkin paremmin. Norjalainen lanka ja kuviokin löysivät toisensa.

Halusin vyötärölle hieman kavennusta, mutta en välittänyt rikkoa kuvioita silmukoita vähentämällä. Vaihdoin vyötäröä kohden pienemmille puikoille - viitosista vähitelleen 3,5:een ja takaisin. Pyöröpuikkosetti, jossa on vaihtopäät kaapeleille, osoittautui näppäräksi. Kaksi kaapeliakin oli hyödyksi: yhtenä kappaleena neulottua liiviä oli helppo sovittaa, kun etu- ja takaosa olivat omilla kaapeleillaan.
Ja sovittaahan piti, sillä en löytänyt oikein sopivaa ohjetta. Hirveästi ei onneksi tarvinnut purkaakaan - vain ensimmäinen versio kädenteiden kavennuksista oli liian pieni. Kädenteiden ja kaulan resorin 1o, 1n -mallia nikottelin vähän aikaa. Tällä langalla ja tämän malliseen liiviin se kuitenkin tuntui kokeilemistani (2 o, 2 n ja aina oikein) istuvan parhaiten.
Olkasaumoista tuli siistit silmukoimalla. Päättelin olkapääsilmukat takakappaleessa, mutta etukappaleessa jätin ne odottamaan. Nostin takakappaleen olkakappaleiden viimeistä edellisen kerroksen silmukat puikolle ja silmukoin ne etukappaleiden silmukoiden kanssa. Sauma on melkein näkymätön, mutta ei ehkä venähdä niin helposti.
Lanka on ihanaa: pehmeistä pehmeintä villa-alpakkaa, norjalaista Rauman Mitua. Kirjoneule tuo säpinää vaatteeseen, vaikka värit ovat rauhalliset. Pitää kokeilla, käykö tämä jonkun värillisenkin puseron kanssa; ei vain mustan tai valkoisen. Ja liivi voi näyttää ihan hauskalta villatakinkin kanssa, sitten kun on tosi, tosi kylmä. :)
7 kommenttia:
Kaunista kirjoneuletta! Sopii niin liiviin kuin tyynyynkin:)
Kaunista jälkeä!
Onpas nätti!
Kaunis liivi, takuulla sopii värillisenkin puseron kanssa!
Sulla on ihan superkiva blogi! Musta tuli heti vakkariseuraaja! :)
Kaunis! Hieno kirjoneulekuvioiden ja värien yhdistelmä!
Kiitos kommenteista. :) Ja tttintille tervetuloa. :)
Lähetä kommentti