Tänä kesänä on jo koettu sekä hellettä että räntäsadetta, joten monipuolinen neule on hyvä. Vihreä reikäpaita on merinovillaa ja lämmin. 3/4-hihojen ja tuuletusreikien ansiosta se kuitenkin sopinee hiukan lämpimämpäänkin keliin. :)
Aloitin hihojen raglan-levennykset heti kaularesorin ja reikärivin jälkeen. Hihasilmukoita on enimmillään 80 ja vartalosilmukoita 200 ja rapiat, joten lopputulos on SMC:n extra merino -langalla väljä ja mukava.
Minulle tulee raglanista usein mieleen jotenkin sporttinen malli. Koska kuitenkin neulon puserot ylhäältä alas ja saumoitta aina kun voi, raglan on yleensä mukana valintojen kärkikahinoissa. Kun langankiertoreiät ovat tiukoissa marssiriveissä, eivätkä varsinaisesti muodosta herkkää pitsikuvioita, päätin, että raglan ja koristeet saavat sopia samaan puseroon.
Tätä lankaa on miellyttävä neuloa. Kierre on hentoinen, joten se kyllä hajoaa herkästi säikeiksi. Bambupuikoilla meno oli tasaista ja mukavaa simppelissä pintaneuleessa.
Nyt on sitten neulepusero värikylläistenkin hameiden kaveriksi. Lankaa kului vajaa 400 g, ja sitä jäi 2 kerää. Ensimmäinen erä yksivärisyyskauden jälkeen odottavaan riemunkirjavaan peppipitkätossu-neuletakkiin (tai -puseroon) on jemmassa. :)
12 kommenttia:
Onpa ihana paita! Saumattomuus on kyllä ihanaa, välillä Ravelryssä törmää kivaan malliin, joka on kuitenkin seamed, joten blääh ja ohi... :D
Kiitos Krisse. :)
Se kyllä vaatii nykyään jo todella hyvät perustelut, että neulon puseron kappaleina. :D
Tällaiset omasta päästä -mallit ovat minulla aina joko raglan- tai kaarroke-systeemillä. Contiguous on vielä kokeilulistalla.
Onpas kaunis pusero, siinä on vintage-tunnelmaa!
Kiitos, Ingi. :)
Eikös vaan olekin jotenkin 1950- tai -60-luvun fiilinki! :) Alun perin ajattelin, että tuolla kuviolla voisi tulla hyvinkin moderni, mutta nostalgiaahan se henkii. Ihan kiva.
Mullekin tuli mallista ihan nostalginen olo. Sydämen asialla tai jotain :-D
Oi että tykkään! Värikin on upea :)
Kaunis tuli puserosta - ihan niinkuin alkukin jo lupaili:) Ja kaunis on myös puseron kaverina oleva kirjava hame!
nyt jo valmis ! tulipa nätti :-)
Kaunis! Kiva tuo hihojen pituus - tai lyhyys :)
Kerrassaan ihastuttava ja mahdottoman kaunis värikin!
Voi miten kiva kesäpaita. :)
Kaunis ja yksinkertainen malli, tykkään tuosta pintaneuleesta kovasti. Ja väristä.
Lähetä kommentti