7. lokakuuta 2013

Boordiprobleemeja


Neuloin huivin boordissa jotain oudosti: kerroksen silmukkaluku ei täsmännyt ohjeen kanssa. Jaaha, myös pitsireikiä olisi pitänyt vähentää kavennettaessa, mutta epätasaisesti pitkin matkaa.

Mutta en mä niin tee. :) Väkerrän oman kavennusmallin, jossa pitsirivit pysyvät samanlaisina mahdollisimman pitkään, ja kutistuminen tapahtuu välikerroksilla.

Tämä tarkoittaa täysmääräistä säätämistä ja osittaista irtautumista ohjeesta.

Mutta kun kavennuksia on tehty samoilla paikoilla kuin ohjeessa ja lopuksi on saman verran silmukoita kuin mitä keskipaneeli vaatii, boordinhan pitäisi asettua muotoonsa. Toivottavasti. Ehkä. Ensimmäinen valmis boordi kun ei suosiolla asetu sellaiseen kulmaan, että voisi kuvitella keskustan istuvan kiukuttelemattomaksi neliöksi.

Tuijottelin sitä ankarasti pitkin viikonloppua ja tein vaihtoehtoisia suunnitelmia. Neulon jo toista boordia ja ihan vaan sitten kokeilen, miten keskiosa toimii niihin yhdistettynä. Pahimmassa tapauksessa teen näistä 2 puoliympyrähuivia eli molemmille boordeille oman yläosansa, jos kokonaisuus ei pysy kasassa. :)

4 kommenttia:

Emma kirjoitti...

Boordista tulee kyllä ensin mieleen tapettiraita seinässä, eikös huivissa ole ihan vaan reunus? :D Olimikäoli, kiva se kuitenkin on!

Pitko kirjoitti...

Hyvä pointti, Emma! :D Kauniit neuleklassikot -kirjassa reunus on käännetty sanalla boordi, joka varkain liittyi sanastooni (kulkematta ensin aivojen kautta ;)).

Värit ovat aika (trio-jäätelön- :)) raikkaat yhdessä, joten jonkinlainen huivi tuosta vielä väännetään. :)

Sanna kirjoitti...

Huivi näyttää lupaavalta, mutta hiukan tuo säätöjen määrä kyllä hirvittää... :)

Pitko kirjoitti...

Sanna: Jep, tilanne ei ole täysin ongelmaton... ;) Mutta varmasti loppupeleissä opettavainen! :D