16. heinäkuuta 2013

Käpytöitä

Fillarin selässä, kesäisiä merenrantoja ympäri polkiessa, ei vaan tule pääteltyä langanpäitä. Raitamekko on siis yhä kesken, mutta käpyjä on tullut kerättyä parinkin kranssillisen verran.

Kranssin tekemistä on tyypattu nyt koeluontoisesti: käpyjen ympäri kuparilankaa ja 3 kävyn rivi kiinni paksusta alumiinilangasta kieriteltyyn kehikkoon. Vähän on paras ja tiivein kiinnitystekniikka vielä hakusessa, mutta I'm getting there.

Ehkei kranssin myöskään tarvitse olla ihan ylimaallisen vahva ja kestävä. Minulla on vaan sellainen hassu tarve, että kaiken, mitä käsitöinä teen, pitäisi kestää ainakin päälle istuminen, oven väliin jääminen ja muutamat sidostesukkaterrierikoettelemukset. :D

Silloin, kun olen muutaman rivin neulonut, kohteena on ollut Noro-huivi. Siitä on tulossa niin vekkuli, että työ etenee pikkuhiljaa, vaikka lanka kiertää ja takertuu yhä vaan.

Haluaisin neuloa kaiken langan tuohon huiviin, mutta en ole varma sopivasta pituudesta: näyttääkö se paremmalta yksin- vai kaksinkertaisena kaulan ympärillä. Nähtäväksi jää, nähtäväksi jää.

Puutarhassa tomaatit ovat tehneet hurjasti raakileita. Olen koettanut selittää niille, että olisi varmasti parempi saada ensin edes muutamasta valmista ennen kuin pukkaa uusia tulemaan.

(Tomaatit ehkä saattaisivat letkauttaa takaisin, että päättelepäs sinä paraskin puhuja sitä raitamekkoasi vaan äläkä hääräile minkään käpytöiden kanssa! :D)

9 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Herkulliset värit huivissa!

Anna Luomajärvi kirjoitti...

Tuo huivi on kyllä ihana<3 Ja ei kannata turhaan näin kesällä miettiä langanpäitä, onhan sitä koko talvi aikaa päätellä ne ja nautiskella nyt kesästä! :) (koska kohtahan se jo loppuu...) ;)

Krisse kirjoitti...

Huivissa on kyllä Noromaisen kauniit värit!

Sanna kirjoitti...

Huivi näyttää aika arvoitukselliselta. Odotan innolla että näen sen valmiina! :) Värit on huippuihanat!

Pitko kirjoitti...

Hei teille! :) Noro-värit on kyllä ihanat, samoin neuleen pinta. Olen kerinyt harvinaisen vähän lankaa pois kummaltakaan kerältä: vain kerran pätkän vihreää, kun oli niin täsmälleen saman väristä kuin toisen kerän väri.

Anna: olet niin oikeassa siinä, että langanpäitä ehtii kyllä sitten taas päätellä sisätiloissa. Mutta kesä saisi jatkua silti ja pitkään. :)

Ingi kirjoitti...

Käpykranssi on kiva idea, osaisiko itsekin? Ja odotan mielenkiinnolla Noro-huiviasi. Luulen, että olen tuota lankaa monesti katsellut, mutten keksinyt käyttötarkoitusta, näytti niin ohuelta.

Pitko kirjoitti...

Hei Ingi, käpykranssi sujuisi sinulta varmasti. :) Jonkunlainen alukehikko kannattaa varmaan olla ja puolitukevaa rauta- tai kuparilankaa käpyjen kiinnitykseen.

Teen Noro-huivin kaksinkertaisena eli suljettuna neuleena siitäkin syystä, että lanka on ohutta. :)

Uutar kirjoitti...

Kivan näköistä alkua käpy-kranssissa ja nätti tulee huivistakin, ihanan värinen!

Pitko kirjoitti...

Kiitos, Uutar. :) Vähän enemmän on nyt alkuja kuin mitä tulee valmista, mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. ;)