24. heinäkuuta 2013

Remonttia, hilloa ja tunnustus

Meillä on jatkunut hiukan aikaa (...) tauolla ollut kodin remontti. Kulmalistojen kiinnitystä, paikkausmaalausta ja muuta hyödyllistä.

Poistimme hajonneita tai muuten tylsiä ovia vaatekaapeista ja vessan allaskaapista. Ne korvataan ensi alkuun verhoilla. Muutama kymmenen metriä verhosauman ompelua takana, loppusuora vielä edessä...

Ja sitten on alkanut hilloaminen. :) Meillä oikeasti kuluu hilloja: ensimmäisenä tyhjenevät kirsikka-suklaahillopurkit, seuraavana menee kirpsakka viinimarjahillo ja talven aikana kaavitaan viimeisetkin omenahillot purkin pohjalta.

Mutta neuloja odottelee jo oman high seasoninsa alkua. :)

Kerroksia sai Koukutetun Jaanalta kivan tunnustuksen. Kiitos. :) Tässä onkin ollut valitsemista, että mihin laitan sen eteenpäin, kun vaan viidelle voi. :)

Seuraan monia blogeja muutamasta aihepiiristä: eniten tietty neulomisesta ja muista käsitöistä, jonkin verran valokuviin liittyviä, ja joku kaunis ruokablogikin on listalla. Keskenään ne ovat ihanan erilaisia; joka fiilikseen löytyy oma bloginsa.

Valitsin tällä kertaa 5 hirmuisen inspiroivaa blogia, joille laitan tunnustuksen eteenpäin. (Ilmeisesti ei siis sovi linkata takaisin lähettäjään, joka muuten kuuluisi joukkoon... :)) Joissain lukemissani blogeissa esitellään tavattoman upeita valmistuneita neuleita, toisissa on eniten kivaa muuta itse tehtyä ja muutamissa mahdottoman hyviä ideoita, jotka ovat itsellekin sytykkeitä ja herätteitä.

Näissä yhdistyvät nuo kaikki edellä mainitut, ja uusi päivitys on aina ilon aihe:


Mikään noista ei taida olla kovin uusi blogi, joten tunnustuksia on varmaan aikojen saatossa jo sadellut. Juonen kulkukin lienee selvillä tunnustuksen kanssa. :)

Kaiken muun ohessa odottelen jo, että pääsisin aloittamaan antamastani neulelahjakortista valittuja kämmekkäitä; niin mahtavia toteutuksia olen nähnyt viime aikoina. Tai ehkä raitamekon langanpäät sentään jossain välissä päättelen ennen kuin luon uudet silmukat. ;)

1 kommentti:

Ingi kirjoitti...

Lämpimät kiitokset tunnustuksesta, Pitko! Olen imarreltu! Viestitän siitä blogissani heti kun kiireet hellittävät.