Turkoosi pellavahuivi on nimitetty vedenneitoasusteeksi paitsi värinsä myös rakenteensa vuoksi. Pinta tuo mieleen jonkin merilevän, toki ihan hyvällä ja mukavalla tavalla.
Sauma jäi neulottuna liikaa näkyviin |
Lanka (M&K pellava) oli kiva neuloa ja malli (Debbie Bliss: Neulojan vuosi - pitsihuivi) mukava. Viimeistelyohjeessa oli jotain erikoista: siinä neuvottiin yhdistämään kahtena kappaleena tehty huivi nurjat puolet vastakkain neuloen. Ei tullut hyvä. Sauma jäi oikealle puolelle, mutta ei kuitenkaan asettunut osaksi kuvioita.
Purin ja silmukoin. Tuli parempi.
Vedenjakaja: kappaleiden rajat |
Mutta eipä sillä lopulta niin väliä... Kun pingotin huivia, katsoin kuviota vielä tarkemmin. Kerää vaihtaessa olin sekoittanut puolet ja neulonut toisen kappaleen lopun niin, että oikealla oli nurjaa ja päinvastoin... Ensin harmitti, sitten alkoi naurattaa.
Opetuksena voisi olla vaikka, että malli saattaa hyvinkin olla ns. aivotonta neulottavaa, mutta kyllä nyt joku tajunnan taso kannattaa silti säilyttää. :D
10 kommenttia:
Kaunis huivi! Ja saahan itse tehdyssä käsityön jälki olla :)
Todella kaunis väri! Pellavasta taitaa tulla varsin sopiva huivi kesänkin viileisiin päiviin.
Ihana keväthuivi!
Kiitos kivoista kommenteista. :)
Tietyistä persoonallisista piirteistään huolimatta/niiden takia huivi pääsi heti käyttöön ja on ollut kaulassa taajaan. Juuri oikea väri tähän vuodenaikaan ja lämmittää sopivasti mutta ei liikaa.
Ihana huivi, kaunis väri ja kaunis malli!
Kiitos Uutar. :)
Mulla on yksi huivi suorakaiteen muotoinen jossa on iso moka. Se aloitettiin väliaikaisella aloituksella, tehtiin pitsiä pääosa ja päähän erilainen pitsiosa. Sitten jatkettiin väliaikaisesta aloituksesta ja tehtiin toiseen päähän samanlainen pitsikuvio. Paitsi että tein sen väärältä puolelta.. En purkanut, se muistuttaa minua että pitää olla tarkkana.
Kaunis Nelli: tutun kuuloista. ;) Onneksi useimmista pitsihuiveista tulee ihan nättejä ns. omallakin designilla, kunhan virheet ovat järjestelmällisiä. :D
Tällaisessa pitkässä ja kapeassa kaulahuivisissa oikeat puolet ovat kyllä nyt useammin yhtä aikaa näkyvillä; huivihan menee kaulalla helposti kierteelle. :)
Tosi kaunis huivi. Mullakin odottaa kerä sinistä lankaa johon olen samantapaista aaltoa suunnitellut.. Ajattelin siitä syksyksi aivotonta työmatkaprojektia, mutta ehkä se pitääkin neuloa kotona aivojen ollessa hereillä :)
Kiitos Ratkojallekin. :) Feather and fan -tyyppiset kuviot ovat kyllä hyviä oheisneuleita. Minä en vaan katsonut onko kyseessä oikea vai nurja puoli, joten ongelmat olivat hiukan muualla.... ;)
Lähetä kommentti