15. toukokuuta 2013

Vedenneidon huiviska


Turkoosi pellavahuivi on nimitetty vedenneitoasusteeksi paitsi värinsä myös rakenteensa vuoksi. Pinta tuo mieleen jonkin merilevän, toki ihan hyvällä ja mukavalla tavalla.
Sauma jäi neulottuna liikaa näkyviin

Lanka (M&K pellava) oli kiva neuloa ja malli (Debbie Bliss: Neulojan vuosi - pitsihuivi) mukava. Viimeistelyohjeessa oli jotain erikoista: siinä neuvottiin yhdistämään kahtena kappaleena tehty huivi nurjat puolet vastakkain neuloen. Ei tullut hyvä. Sauma jäi oikealle puolelle, mutta ei kuitenkaan asettunut osaksi kuvioita.

Purin ja silmukoin. Tuli parempi.

Vedenjakaja: kappaleiden rajat
Koska tein huivin vain yhdellä värillä, en ollut niin tarkka kolmannen vyyhtini puolittamisen kanssa. Olisi kannattanut olla: kuvion suunta vaihtuu kappaleissa ja toinen kappale on nyt sitten lyhyempi. Jos oikein tarkasti katsoo, epäsymmetrian huomaa kyllä.

Mutta eipä sillä lopulta niin väliä... Kun pingotin huivia, katsoin kuviota vielä tarkemmin. Kerää vaihtaessa olin sekoittanut puolet ja neulonut toisen kappaleen lopun niin, että oikealla oli nurjaa ja päinvastoin... Ensin harmitti, sitten alkoi naurattaa.

Opetuksena voisi olla vaikka, että malli saattaa hyvinkin olla ns. aivotonta neulottavaa, mutta kyllä nyt joku tajunnan taso kannattaa silti säilyttää. :D

Oikea ja nurja puoli eroavat niin vähän, että en lähde purkamaan. Ihan kelpo käyttöhuiviska siitä tuli, vaikka se niin sanottu käsityön jälki muistuttaa kyllä olemassaolostaan. :D


10 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Kaunis huivi! Ja saahan itse tehdyssä käsityön jälki olla :)

Jaana kirjoitti...

Todella kaunis väri! Pellavasta taitaa tulla varsin sopiva huivi kesänkin viileisiin päiviin.

Neulisti kirjoitti...

Ihana keväthuivi!

Pitko kirjoitti...

Kiitos kivoista kommenteista. :)

Tietyistä persoonallisista piirteistään huolimatta/niiden takia huivi pääsi heti käyttöön ja on ollut kaulassa taajaan. Juuri oikea väri tähän vuodenaikaan ja lämmittää sopivasti mutta ei liikaa.

Uutar kirjoitti...

Ihana huivi, kaunis väri ja kaunis malli!

Pitko kirjoitti...

Kiitos Uutar. :)

Anonyymi kirjoitti...

Mulla on yksi huivi suorakaiteen muotoinen jossa on iso moka. Se aloitettiin väliaikaisella aloituksella, tehtiin pitsiä pääosa ja päähän erilainen pitsiosa. Sitten jatkettiin väliaikaisesta aloituksesta ja tehtiin toiseen päähän samanlainen pitsikuvio. Paitsi että tein sen väärältä puolelta.. En purkanut, se muistuttaa minua että pitää olla tarkkana.

Pitko kirjoitti...

Kaunis Nelli: tutun kuuloista. ;) Onneksi useimmista pitsihuiveista tulee ihan nättejä ns. omallakin designilla, kunhan virheet ovat järjestelmällisiä. :D

Tällaisessa pitkässä ja kapeassa kaulahuivisissa oikeat puolet ovat kyllä nyt useammin yhtä aikaa näkyvillä; huivihan menee kaulalla helposti kierteelle. :)

Ratkoja kirjoitti...

Tosi kaunis huivi. Mullakin odottaa kerä sinistä lankaa johon olen samantapaista aaltoa suunnitellut.. Ajattelin siitä syksyksi aivotonta työmatkaprojektia, mutta ehkä se pitääkin neuloa kotona aivojen ollessa hereillä :)

Pitko kirjoitti...

Kiitos Ratkojallekin. :) Feather and fan -tyyppiset kuviot ovat kyllä hyviä oheisneuleita. Minä en vaan katsonut onko kyseessä oikea vai nurja puoli, joten ongelmat olivat hiukan muualla.... ;)