24. tammikuuta 2017

Sukkasekoitus, osa 2

Tilannehan on nyt se, että esittelen yhä viime joulun sukkia. Tai no, tavallaanhan ne eivät ole vain viime joulun sukkia, ne ovat täällä ensi joulua varten. :) Ensi joulun alla käyn katsomassa, mitä tein viime jouluna ja missä väreissä, ja vaihdan sitten sukkaideat lapasiksi tai ainakin käytän sukissa eri värejä kuin viime vuonna. Näin.

Kaikki nämä ovat hyvin tavallisia sukkia. Kaikki on neulottu varpaista varteen jälkikäteen tehdyllä kantapäällä. Kaikki isoja kokoja. :) Puikkokoko oli 2,5 ohuemmilla ja 3,5 paksuilla langoilla.

Aika monet näistä on tehty keristä, joissa ei ollut vyötettä. Neulontatuntuman perusteella epäilen, että ainakin muutama on Regiaa; nuo ruskeasävyiset sitä melkein varmasti. Vyötteettömillä kerillä on kuitenkin tunnettu historia ja menneisyys mm. anopin varastoissa, ja ne neulottiin rakkaudella. Olen varma, että sukissa on senkin takia mukana erityinen annos lämpöä. :)

Paksut sukat ovat vanhoja 7 veljestä -lankoja. Kummipoikani harmaa-liila-värisistä tuli liian isot. Toisaalta sain sitten jouluaattona ihanan whats up -videon, jossa hän heilutteli jalkojaan niin, että sukan kärjet läpsyivät. :D Pyysin piirtämään jalastaan ääriviivat paperille, koon arviointia for dummies, ja siirtämään tuon parin jollekin isompijalkaiselle.

Mustavartisetkin ovat kyllä sukat, mutta muistelen, että kuvan ottohetkellä niistä puuttuivat vielä kantapäät. Joulukuussa on kuvattava, kun on valoa, vaikka ilman kantapäitä. :) Kuvioituva lanka on täysi mysteeri, mutta siinä on kauniit värit ja se teki kivoja kuvioita.

Schachenmayrista eli noista yläkuvan turkoosi-moniväriraitaisista tuli osuvat matkamuistosukat. Olin ystäväni kanssa Dublinissa, ja kävimme sieltä käsin Howthin niemimaalla. Lanka on kivasta dublinilaisesta lankakaupasta, Constant Knitteristä, josta ostin itselleni käsin värjättyä merinovillaa. Ystäväni valitsi sukkiaan varten tuon kerän;  värit vastasivat hyvin Howthin rinteiden syysvärejä, merta ja taivasta.

Jos nyt ennen kuin tammikuu loppuu saisin postattua vielä viimeisen jouluaiheisen koosteen, olisi hyvä. Siinä on nimittäin mukana tonttupalloa ja sen sellaista. :D

3 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Niin monet lämpöiset lahjat!

Uutar kirjoitti...

Hieno sukkakavalkadi - kauniita väriyhdistelmiä!

Pitko kirjoitti...

Kiitos kommenteista. :)