16. huhtikuuta 2015

Sukkaharjoituksia: spiraaliraidat ja jälkikäteen tehty kantapää

Törmäsin hauskaan tapaan raidottaa: raidathan voi neuloa myös katkeamattomana spiraalina. Ei kun 5 kerää sukkaan kiinni ja neulomaan pykälättömiä raitoja. Jokaiselle puikolle on siis oma keränsä. Lisäksi tarvitaan se viides, jotta asia etenee.

Otin tavakseni siirrellä keriä sitä mukaa kun edellinen väri on neulottu ja seuraava on tulossa puikoille. Kun kerien ja työn värien marssijärjestys säilyy suunnilleen samana, pääsee ehkä vähimmällä lankojen setvimisellä.

Aluksi jätin lepopuikon merkiksi siihen paikkaan, mistä seuraavalla kerralla jatketaan. Kesti vähän aikaa tajuta, että aivan, tässäkin mallissa lanka merkkaa sen kohdan, josta neulotaan eteenpäin - siinä pisteessä on 2 lankaa yhden sijasta. (Einstein! :D)

Lankoina on Nallen, Siljan ja Maijan loppuja. Lisäsin muutaman sentin matkalla "kantapääpuikkojen" silmukkamäärää 15 s:ta 20:een per puikko. Kavensin kantapäävaran pois vastaavassa tahdissa apulangan neulomisen jälkeen. Kantapään tienoille jäävä pieni pussi tekee siitä hyvin istuvan. Kavensin nauhakavennuskantapäässä joka kerroksella ja hyvä tuli.

Kokeilin kantapään lopussa neuloen silmukoimista. Siitä taisi tulla kerralla suosikkini. Jotenkin hankalampaahan se on neulalla siellä sutia.

Usein neulon sellaiset omat, tutut perussukat puoliunessa ja ajattelematta. Nyt tuntuu kuitenkin olevan meneillään uutta sukka-ajattelua -kausi. Seuraavassa parissa kokeilen hassunlaista kantapäätä, ja silmukoitakin ajattelin joissain sukissa nostella.

10 kommenttia:

Maikki kirjoitti...

Aikas hauskat! :-)

Nonnu Neuloja kirjoitti...

MÄ just kans katsoin ihan samanlaisen videon :) olis kiva kokeilla. Hienot sukat!

Jaana kirjoitti...

Ihan uutta minulle:) Hienot sukat ja kovasti toivon, että sukkainnostus iskisi tännekin!

Uutar kirjoitti...

Hauska raitatekniikka. - ihan uusi juttu mullekin! Kauniit sukat ja erityisen hienonnäköinen kantapää!

Sanna kirjoitti...

Kivat sukat, kuulostaa hauskalta tavalta neuloa raitoja. Pitänee siis kokeilla!

Heidi kirjoitti...

Olipa kiva kuulla kokemuksia tästä raidoitustekniikasta. Pätevältä vaikuttaa ja jälki on kaunista! :)

Ingi kirjoitti...

Mielenkiintoinen neulomistapa! Raitasukkiin saa käytettyä jämälangat, jo siitä syystä niitä tulee aina välillä neulottua. Uudenlaiset raidoituskonstit pitävät kiinnostusta yllään!

Neulisti kirjoitti...

Pirtsakan oloiset sukat. :) Mulla menisi hermo solmuisten lankojen kanssa.

Pitko kirjoitti...

Kiitos kommenteista. :)

Kerien siirtely toi kieltämättä neulomiseen pientä nypläämisen makua, mutta siihen oppi äkkiä. Toinen vaihtoehto oli tosiaan lankasotku. :D

Unknown kirjoitti...

Mieti, miten yksinkertaisia ovat nerokkaat ideat! Tuo raidoitus on kivaa ja siihen sopii loistavasti jälkikäteen tehty kantapää.
Ihanan väriset sukat!