30. huhtikuuta 2015

Herättävä sukkapari

Sitä pienen ihmisen ärsytyksen määrää, kun jämälanka loppuu pientä pätkää ennen kuin kakkossukka on valmis. Varsinkin kuin hölmönharmaa 7 veljestä oli jotain, mistä piti vaan päästä eroon.

Harkitsin valkoisia kärkiä, sillä valkoista lankaa on. Harkitsin ihan muun värisiä sukanpäitä. Arvelin kumminkin, että sellaisista sukista tulisi liian omituiset, kun niissä on tuo kuviokin.

Ärsyttäville lankaostoksille, siis, ja siitä se villapallo lähti vyörymään. Kun sitä lankaa ihan oikeasti minullakin on. Miten se nyt niin meni, että langanloppujen poistosta olikin lopputuloksena melkein kokonainen, ikävänvärinen uusi kerä? Ei ollut ensimmäinen kerta ja niin edelleen. Tästä seurasi sitten päätös, että:

Ei mitään uutta lankaa ennen kuin
- paksujen sukkalankojen jämäpussilliset on neulottu (ml. uusi pölynharmaa)
- ohuiden sukkalankojen varasto mahtuu yhteen kangaskassiin
- 2 ikävänä unohdettua projektia on tehty valmiiksi ja nurkissa on siis 2 nyssäkkää vähemmän (tämä liittyy ehkä enemmän kevääseen ja kevätsiivousinspiksiin kuin lankamääriin sinänsä).

Kaikenlaista voikin yksi höntti sukkapari saada aikaan. :D

Nostetut silmukat -salmiakkikuvio on Novitan sukkalehdestä.

7 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Kuulostaa kovin tutulle tuo jämälangan loppuminen! Mutta kiukun kautta tuleekin tehtyä noita viisaita päätöksiä:) Se onkin eri asia, miten pitkään ne päätökset muistaa...

Menninkäisrinsessa kirjoitti...

Tuohan on aivan ihana väri tuo "kaurapuuro". Niin on maut erilaisia.. :-)

Uutar kirjoitti...

Tuttu juttu tuo jämälankaongelma ja samanlainen lankojenkäyttösuunnitelma olisi tarpeent täälläkin! Kauniit sukat - ja kauniin väriset!

Katri kirjoitti...

Sukat valmistuivat ja ne ovat kauniit. Se lienee tärkeintä. Harmitusta seurasi erittäin selkeältä kuulostava suunnitelma. Jään mielenkiinnolla seuraamaan sen toteutumista!

Katri kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Pitko kirjoitti...

Kiitos kommenteista! :D Tuore sukkapari lämmittää kohta veljen jalkoja, eikä onneksi kanna lankasyyllisyyttä mukanaan! :D

Menninkäisrinsessa: Ehkä tuo on sittenkin ihan kaunis harmaa - sai vain osansa langan loppumisharmistuksesta. :D

Tietty määrä (alku)kiukkua on ehkä hyväksi päättäväisyydelle. Nyt vähennän jämälankoja oikein tosissaan. :)

Ingi kirjoitti...

Aivan ihanat sukat, todella kaunis kuvio! Langan loppuminen kesken - joo, todella ärsyttävä hetki! Minullakin on paksuja sukkalankajämiä varastossani liikaa. Ei oikein keksi muuta kuviota kuin raita. Näistä sukistasi keksinkin, että pientä vaihtelua saisi nostetuilla silmukoilla.