6. helmikuuta 2015

Hyvä hame, älä hiudu


Ja jatkossa muistan jo suunnitteluvaiheessa, että neuleesta voi tulla yllättävän kiva, ja valitsen työhön kaikkein parhaiten sopivan langan. ;) Nyt toivon kovasti, että vironvilla kestää tässä käytössä, sillä hamosta tulisi varmasti pidettyä.

Hameen neulomiselle oli tarpeiden suma: minulla oli vain yksi neulehame ja sekin värikäs, käytän paljon puolihameita, puoli vuotta kestänyt vaatteiden ostolakkoni saa kaipaamaan jotain uutta, joulun villasukkaputken jälkeen kaipasin puikoille isompaa neulepintaa - ja lankaakin oli.

Se, että lankaa oli jemmassa, ei ollut vähäisin kohta listalla, sillä neulominen alkoi joulun pyhinä. :) Alun perin ajattelin, että tästä tulee kotikolttunen, jonka voi vetää paksujen sukkisten/trikoiden päälle, kun pakkassäillä on kuoriutunut toppavaatteista. Mutta tätä käytän niin pitkään ihan ihmisten ilmoillakin kuin vaan siistinä säilyy.

Katsoin vinkkiä Novitan vanhasta ohjeesta (syksyn lehti, 2008), jossa oli juuri sopiva kellohelmainen malli. Sen jälkeen tein kiltisti koetilkun ja laskin mittoja ja tiheyksiä, sillä otin ohjeesta vain suuntaa.

Hame on neulottu poikittain ja helmaan tehty kiilat lyhenevillä ja pitenevillä kerroksilla. Sivusauma on silmukoitu yhteen ja vyötärölle ja helmaan virkattu muutama jämäköittävä kerros. Oranssi koristeraita ja vyötärönyöri on Roosa nauha -sukkalankaa.

Niin kuin aina, kun on saanut valmiiksi jotain kivaa, tulee mieleen, että voisi tehdä toisenkin eri värisenä tai niin kuin nyt, toisesta langasta. Joku sport-/dk-vahvuinen sukkalanka voisi olla paras ja kestävin.

9 kommenttia:

Emma kirjoitti...

Kaunis hamonen! Miulla on pitkä takki vironvillasta, ja se ainakin on kestänyt käyttöä hyvin :)

jonnahah kirjoitti...

En meinaa tajuta että tuo on neulottu, näyttää ihan punaiselta sametilta! Kaunis on

Lotta kirjoitti...

Kyllä on upea hame! :)

Jaana kirjoitti...

Ai että on ihana! Ja varmasti lämmin:)

Katri kirjoitti...

Se on ihana! Kivan näköinen ja varmasti aivan mahtava päällä!

La La kirjoitti...

voi kun suloinen ! piristävä pikkuraita helmassa , katsoin pikkukuvasta ensin , että aurinko paistaa siihen ( :

Satu kirjoitti...

Niin söpö että voih!Kaunis värikin, toivon langalle kestävyyttä! Nyt on melkein pakko saada neulehamonen, voi että.

Pitko kirjoitti...

Kiitos, kiitos. :) Hamonen on kyllä ihanan lämmin.

Emma: hyvä kuulla, että vironvilla kestää myös kulutusta.

Ingi kirjoitti...

Näyttää upealta!