25. toukokuuta 2013

Pappasukat ja mummotossut

 
Sukat kokoa 43--44, siksi lörpöttävät
hiukan pienempikoipisen mallin jalassa.
Taas on valmistunut pari jonkun tulevan sesongin huipputuotetta. ;)

Ensinnäkin tavoitteena oli tehdä ystävälle oikein vaarimalliset villasukat. Voisi sanoa, että tehtävä suoritettu.

Hyvin hautuneiden 7 veljestä -irtokerien kanssa yhdistin ehkä 1970-luvulta peräisin olevaa Saku-sukkalankaa. Se neulottiin ihan vaan nostalgiasyistä ja ns. talvisodan hengessä; lanka oli rasvaista ja melkeinpä tahmeaa. Sukat joutuu pesemään ennen lahjoitusta, ja todella siis pesemään, mikään pieni huljautus ei riitä.

Hei, ei mitään Sidoste-sukka-leikkiä
lahjasukilla, kiitos!
Heti ensi joulun alla, kun pengon kiivaasti neulekätköjäni, saatan muistaa tämänkin sukkaparin ja osaan hakea sen piilostaan. Ihan lähiaikoina näitä nimittäin tuskin tulee annettua...

Mummotossut on neulottu hoivakotikeräystä varten. En totellut ohjetta lankavalinnassa (Novitan kesälehti, 2013), joten lopullinen koko oli pitkään arvoitus. Nyt nämä sopivat noin 36-kokoiseen jalkaan, mutta onhan sitä pienijalkaisiakin mummoja.

Seuraavasta parista teen vähän isommat. Ja värikkäämmät.

Tossuihin käytetystä pätkävärjätystä keränlopusta muistan sen verran, että langasta on joskus aikojen alussa neulottu pipo. Aina oikealla siitä tuli muistaakseni kivasti landehenkinen, mutta näin helmineuleena... huhhuh. Piti pistellä loppu keltaisella Kelolla, että kehtaa antaa nämä eteenpäin. Kun ei tunne vastaanottajaa, on varmaan hyvä tehdä jotain vähän rauhallisemmasta värimaailmasta. Mutta ei nyt vallan kaurapuuroa sentään... :)

Tossuja olen väkertänyt neuletapaamisissa, mutta kohta olisi aika keskittyä raitamekkoon taas. On se vähän edennyt. Eikä toivo sen suhteen ole vielä ollenkaan kadonnut. :)

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kaikki missä on oranssia tai keltaista saa multa pisteet ♡

Sanna kirjoitti...

Mummotossut on minusta oikein somat! Ja vaarisukat komean miehekkäät :)

Pitko kirjoitti...

Kaunis Nelli: keltainen ja oranssi ovat pelastavia väriläiskiä, kun väritys on muuten vähän tylsä. Iloisten värien kannattaja minäkin. :)

Sanna: kiitoksia. :) Molemmat parit näyttävät kyllä valmiina paremmilta kuin puikoilla. :D

La La kirjoitti...

meillä ainakin on pienen pieniä mummosia , joille mahtuu pienen pieniä tossusia ( :
.. hirmuiselle ter r r r r ierille terkkuja ja pusuja !

Uutar kirjoitti...

Hauskat mummotossut ja hienot vaarisukat! Harmaa tuollaisen keltaisen/oranssin kanssa on niin hyvä yhdistelmä!

Ingi kirjoitti...

Oikein kivat molemmat! Olen aina pitänyt harmaan ja keltaisen yhdistelmästä.

Pitko kirjoitti...

Kiitos! :) Vahvistaa uskoa siihen, että tossupariinkin vielä löytyy sopivat jalat. :)

iikku kirjoitti...

Ompa hauskat tossut =)keltainen on ihana väri =)

Pitko kirjoitti...

Kiitos, Iikku. :)

Ps. LaLa: terrieri(kin) voisi nähdä sua taas pian. :)

Vipa kirjoitti...

Käytitkö Saku sukkalangalla samaa silmukkamäärää kuin 7-veljestä langalla? Löysin ullakolta ison kasan saku sukkalankavyyhtejä, ja ajattelin tehdä sukkia. Lanka vain vaikuttaa paksummalta kuin 7-veljestä. Mietinkin silmukoiden määrää verrattuna 7-veljekseen.

Pitko kirjoitti...

Vipa: Hauska löytö ullakolta! :)

Noissa Saku-sukissa oli itse asiassa sama silmukkamäärä kuin paksuilla langoilla tekemissäni yleensä: 16 s. per puikko miesten sukkiin. Lanka oli niin pehmeää, ettei varresta tullut tönkköä. Siitä oli sitten hyvä jatkaa jalkaterää 7 veljeksellä (Sakua ei ollut tarpeeksi).

Sakua voisi kokeilla myös neljänneksen tai puolikkaan ohuemmilla puikoilla kuin 7 veljestä tai sitten vaan luo 1-2 s. vähemmän.