5. tammikuuta 2017

Kämmekäskooste 2


Suurin osa joululahjoiksi menneistä kämmekkäistä on jo näkynyt blogissa, ihan vaan vaihvihkaa ja liikoja osoittelematta. Muutamista kirjoittaminen piti kuitenkin jättää joulun jälkeiseen aikaan, sillä niissä oli joko jotain liian ilmeistä (Irlannin apilat) tai ovat muuten vaan niin lahjan saajan oloiset, että salaisuudet olisivat paljastuneet. (Pidän joulusalaisuuksista. :))

Harmaat ovat Silvija-silkki-villaa, kuvioissa on vähän merinoakin. Näiden inspiraation lähteenä olivat Små blomster -kämmekkäät, vaikka kuvio onkin eri. Näissä kuvioissa pääsin hyödyntämään Fair Islen neulemallit -kirjaa.

Harmaat menivät pyöräilevälle ystävälle, jonka kädet kaipaavat erityistä lämmikettä. Helposti palelevien ranteiden pitäisi kyllä noissa säilyä lämpiminä, kun paksuhkoa silkki-villaa tai liilaa merinovillaa on tuplakerrokset. Koko on sen verran väljä, että näiden pitäisi mahtua myös toisten käsineiden päälle.

Apilakämmekkäissä on herkuteltu joustinneuleilla. Alku on mallia 3 o, 1 n, ja se muuttuu 2 o, 2 n -resoriksi vähän ennen rannetta. Istuu käteen aika hyvin näin.

Kirjoneuleen jälkeen kämmenselässä on 1o, 1n -joustinta; oikeat silmukat kiertäen. Tein kirjoneuleen samalla puikkokoolla kuin muut osat (yleensä vaihdan 0,25 mm isompiin, ettei kirjoneule kiristä), koska silmukoita saattoi olla reilusti. Joustinneuleet vetävät neuletta sen verran kasaan. Apiloiden langat taitavat kaikki olla Fabelia, puikkokoko 2,5 mm.

Täytyy kysellä vielä myöhemmin, että ovatko nämä myös käytössä hyvät. :)

6 kommenttia:

Ingi kirjoitti...

Todella kauniit kämmekkäät taas!

Uutar kirjoitti...

Hurjan kauniit kämmekkäät kummatkin - ja ihanat kirjoneulerannekorut niissä!

Sanna kirjoitti...

Voi, kuinka kauniita ovat molemmat parit!

sade kirjoitti...

Kauniita <3

La La kirjoitti...

Pyöräilevä ystävä kiittää, eikä tietenkään raski heti käyttää! Aivan ihanat, ja mielestäni jotenkin keväiset, odotellaan kevättä siis ;-) <3 <3

Pitko kirjoitti...

Kirjoneulerannekoru on kyllä niin ihana ilmaisu! :D Kiitos muistakin kivoista kommenteista. Ja se kevätkin tästä taas kohta... :)