Lokakuussa blogeissa on näkynyt slow fashion -vaatteita, kun käsitöitä tekevät (ja ehkä vähän muutkin) ovat pohtineet vaatteidensa alkuperää ja tekotapoja.
Tämä banaani-suklaa-värityksinen villatakki on sikäli slow, että se on ollut tekeillä ihan älyttömän kauan. :) Kesän ajan sen odotti puolivalmiina nappilistoja ja sen jälkeen vielä hyvän aikaa nappien ompelua. Mutta nythän sille alkaa tietenkin olla sopivan viileitä syysilmoja.
Lankana on Dropsin Alpacaa. Raksuni mun toi työmatkalta Norjasta kahta kaunista väriä, jotka yhdessä riittivät tällaiseen retrovillatakkiin. Perinteinen kaarrokemallini osui langan kanssa niin kohdilleen, että ei paljon tarvinnut lisäyskohtia laskeskella, sen kun neuloin vaan. 3,5 mm:n puinen pyöröpuikko kävi vartalo-osaan ja hihoihin, resoreissa puikkoko oli 3 mm.
Villatakin alla oleva kolttu on sekin itse tehty. Kokeilin jollain mysteerikankaalla kaulalta ja hihansuista rypytetyn mekon mallia, mutta testikappaleestakin tuli ihan ok käyttövaate. Yhdessä villatakin kanssa meininki on aika 1940-lukua, mutta muiden vaatteiden kanssa näistä voi tulla modernimpikin fiilis. :D
Dropsista ja slow fashionista muuten vielä sen verran, että ainakin Dropsin sivuilta on hankala tarkistaa ekologisuusasioita. Ekoserfikaatti on mainittu ja tästä alpakkalangasta kerrotaan, että sitä ei ole esikäsitelty kemiallisesti, mutta muuten on aika vähän tietoa toiminnan vaikutuksista ihmisille, eläimille tai ympäristölle. Jos löydän Dropsille jonkun palauteosoitteen, saatan tuikata viestin aiheesta, sillä isokin firma tarvitsee asiakkaansa. Ja niitähän me ollaan, vaikka yksistään toki pieniä. :)
7 kommenttia:
Mainio asukokonaisuus! Varmasti Dropsin sivuilta löytyy joku osoite, mihin voi laittaa rakentavaa palautetta. Minusta kaikki asiallisesti annettu palaute on hyvästä.
Kauniille näyttää!
Kaus neule - ja mekko myös!
Kaunis takki, tykkään kovasti noiden raitojen rytmistä.
Ihana villatakki!
Hauskat menneiden aikojen vibat tulee tosiaan tuosta asukokonaisuudesta :D Alpakkatakki alkaisikin olla jo paikallaan, meillä sisälämpötila on jo laskenut lähes talvilukemiin, eli kahdenkympin pintaan...
Kiitos kommenteista. <3
Lähetä kommentti