2. elokuuta 2016

Kuusikkokämmekkäät


Kesän kämmekkäät olisi tietty voinut esitellä neulontajärjestyksessä, koska sitten myös eteen tulleet ongelmat ja niihin keksityt ratkaisut olisivat olleet evoluution mukaisessa järjestyksessä. :)

Tämän kuusimetsäparin kuitenkin blokkasin (ja samalla vauhdilla sitten kuvasinkin) ennen muita valmistuneita, koska vaikuttivat alkuunsa tavoiteltua pienemmiltä. Olisin siis saattanut päätyä purkamaankin. Mutta venytys auttoi ja käsine kasvoi riittäviin mieskokoisiin mittoihin.

Kuvausmallilla on kyllä aika paljon ns. loppukäyttäjää pienemmät kädet, mutta peukaloon saattaisin silti laittaa silmukan tai pari vähemmän, jos nyt tekisin. Paitsi että väljempi peukalo kyllä antaa mahdollisuuden käyttää näitä myös muiden käsineiden päällä. Njaa, eiköhän tuo ole ihan kelpoinen käytössä, siis.

Kämmekäsproggis inspiroitui alun perin siitä, että näin Små blomsterit. Kämmekkäät kun ovat hyviä pienten lankamäärien hyötykäyttöön ja lisäksi kirjoneule houkutteli. Otin omiin kuvioihin osviittaa mm. Fair Islen neulemallit -kirjasta (Moreeni, 2012, Mary Jane Mucklestone).

Neuloin pitkälti ns. värit edellä, kunhan lankojen paksuudet ja muut ominaisuudet nyt jotenkin sopivat toisiinsa. Näissä on vironvillaa ja vanhaa Novitan Floricaa. Kuviota muokkasin sen verran, että sain sen sopimaan silmukkamäärään (56 s., 3 mm:n koivuinen pyöröpuikko).

Resorin aloitin 3 o, 1 n -mallilla ja jatkoin 2 o, 2 n -joustinneuleena. Väljempi 3 o, 1 n -osuus voi mennä sujuvammin vaikka villapaidan hihan päälle, kun  taas 2 o, 2 n istuu napakammin. Ja ainakin vaihtelu toi rannekkeeseen eloa.

Edellisessä kämmekäsparissa olin pähkäillyt peukalokohdan kanssa. Olin nostanut peukalokiilan silmukat odottamaan, luonut muutaman uuden silmukan ja lopuksi peukaloa neuloessa poiminut silmukat luotujen silmukoiden reunasta.Ihan siis perusratkaisu ja siisti lopputulos.

Mutta poimittu silmukka on kuitenkin poimittu silmukka, joten mietiskelin, että mitenköhän väliaikainen aloitus toimisi poimimisen sijasta. Ja kyllähän se toimi: myös kämmenen yläosan puoli on nyt saumatonta neulepintaa ja käsine saa hyvän muodon. Varmasti käytän tätä jekkua jatkossakin.

6 kommenttia:

Nasti kirjoitti...

Hyvännäköiset! Noita miesväen makuun olevia kämmekkäitä minun pitäisi neuloa kokonainen laatikollinen odottamaan, mutta en tiedä että miksi kuitenkin neulon luppoaikana sukkia (joita on jo laatikollinen). Nyt kyllä nohevoidun!

Heidi kirjoitti...

Hienot ovat. Tuo kuusikkokuvio miellyttää omaa silmää, ja varmasti saajaakin, kovasti. Pitäisikin aktivoitua ja kutoa syksyä varten kämmekkäät ihan itselle, neuleurani ensimmäiset ;)

Uutar kirjoitti...

Hienot miehekkäät kämmekkäät! Kiva tuo kuusikko-kuvioneule. Kämmekkäät olisikin kiva neuleprojekti - pitääkin katsoa lankavarastoa sillä silmällä. Kiitos inspiksestä :)

Sanna kirjoitti...

Kiva tuo kuusikuvio! Noin vähäisen kirjoneulemäärän neulomiseen saattaisivat minunkin hermoni riittää...

KirsikkaHoo kirjoitti...

Kivat kämmekkäät! Värityksestä tulee kivasti mieleen Jussipaidat. :)

Pitko kirjoitti...

Kiitos kommenteista. <3 Kämmekkäät ovat kyllä oiva kohde langanlopuille. :)