18. lokakuuta 2015

Lokakuun keltainen kellohame

Silloin tällöin olen tehnyt ompelukoneella jonkin kassin tai pussukan tai vaatteenkin. Ompelu ei kuitenkaan ole ollut minulle "teenpä tästä" -juttu, vaan pikemminkin sellaista "oho, aha, vai tällainen" -toimintaa.

Menin tänä syksynä opiston kursseille oppimaan perusteita, joilta sitten ponnistaa.

Ensimmäinen kurssityö oli kellohame. Mahdottoman yksinkertainen vaate, mutta opin sitä tehdessäni monenmoista. Ai että saumurilla saa siististi huolitellut saumat ja että piilovetoketjupaininjalka on ihan parasta,  muutamia oivalluksia mainitakseni.

Hameen kangas on ehtaa 1970-lukua ja perusteellisesti kierrätetty. Näin sitä on jo muutamat synttäri- ja rippijuhlat sitten vietetty työkaverin anopin entisen mökin keittiöverhoissa. :)

Toinen kellohame valmistuu kohta. Toistamalla oppii, toivon, ja tein samanlaisen mutta sinisen. Lisäksi olen kellohametyyppiä. :)

5 kommenttia:

Ingi kirjoitti...

Kaunis, pirteä hame! Kellohame laskeutuu kivasti.

Satu kirjoitti...

Hei hieno hame, vau! Ihana kangas. Ja onnea uuden oppimiseen, ompelu osaa olla hauskaa (ja toisinaan myös haastavaa).

Uutar kirjoitti...

Kaunis kellohame ja ihana aurinkoinen kangas!

Jaana kirjoitti...

Kauniin mallinen hame! Tuo ompeleminen olis kyllä näppärä taito:)

La La kirjoitti...

Toi on i h a n a !! Sä kyllä niin olet kellohametyyppiä :-) :-)