21. huhtikuuta 2013

Mekkosuunnitelmia



Viime aikoina on pellavasekoitelanka puhutellut: siitä voisi tulla raidallinen mekko. (Ks. lankojen juttelusta lisää esim. Valaan villapaita -blogista. :D)

Lanka on ostettu ajat sitten, muistaakseni Priimasta, ja sillä perusteella, että materiaali on ihana ja rakenne jännittävä ja värit houkuttivat. Kuulun siis luokkaan "ostelee lankoja fiilispohjalta".

Mekkoa varten muuten lasken lankamäärän ja neulon sen koetilkun ennen kuin alan sohia puikoilla! :D Säätämisen määrä vain taitaa olla vakio, sillä en ole löytänyt just sopivaa ohjetta. Menee soveltamiseksi.

Toppi
on kohta valmis, takakappale valmistui eilen illalla ja etukappaleen yläosa hyvässä vauhdissa.

Ihan ääneen en uskalla tätä vielä sanoa, mutta näyttää siltä, että alkuperäinen lanka voisi sittenkin riittää... Kikkailin vähän yläosan kanssa: ei sen niskaan asti tarvitse ulottua, ja olkaimiin kuluu vähemmän lankaa kuin kappaleen neulokseen. :)

Pihalla tapahtuu. Lumi suli sitten viikossa, kun vauhtiin pääsi. Krookukset kukkivat ja kaikenlaista vihreää on jo pinnalla. Myös vuohenjuuria, joiden vastainen taistelu aloitettiin eilen. Vuohenputkillakin on omat Don Quihotensa. :)



7 kommenttia:

La La kirjoitti...

ja minä onneton en saanut noista kukkasista ainoatakaan terävää kuvaa ! johtuneeko ympärillä hyörineistä kevätpörriäisistä ;-) t: viikonloppukylävieras

p.s. .. vai oisko pitäny olla joustohousut ..

Pitko kirjoitti...

Voi kyllä olla hiukan vaikea kuvata, kun samaan aikaan vedetään sekä oikealle että vasemmalle. ;) Ja mahdotonta se on, ellei ole jalassa ne nuorison suosimat joustohousut! :D

Kiva kun kävit!

Mevrouw Walvis kirjoitti...

Lankojen juttelu taitaa olla yleisempää kuin luulinkaan:)

Pitko kirjoitti...

Entä voivatkohan langat joskus olla väärässä... ;) Ei kai. :)

Anonyymi kirjoitti...

Minä olen saanut virkkauspureman, virkattu hame olisi ihana. Paitsi että sitä on turha tehdä kun ei sellainen minulle sovi...

Anonyymi kirjoitti...

BTW... teille on tunnustus blogissani :)

Pitko kirjoitti...

Kiitos kaunis, Kaunis Nelli. :) Tutkailen blogeja ja palaan asiaan.

Minun ns. pitkällä listallani on neulottu hame. Saattaisi vaan leventää enemmän kuin on syytä! :D Virkattu hame voisi kyllä olla armollisempi? Sellainen joku hepsaus, jota pidetään alushameen kanssa?