7. heinäkuuta 2013

Kesähelmoissa

Kovin montaa silmukkaa ei tullut neulottua auton kiemurrellessa Toscanan teitä, ylös mutkaisia rinteitä. Mutta oli se vaan hyvä, että oli jotain, mitä puristaa käsissään... ;)

Huiviprojekti olisi saattanut kotimaassa mennä uudelleenharkintaan, mutta kun juuri muuta ei ollut matkassa mukana, tikuttelin välillä muutaman kerroksen tätä ylikierteistä ja takertuvaista Noroa. Kahdelta kerältä. Pienenpienestä kässäpussista... ;) Vyötteet taisivat jo lentää menemään, mutta tämä on se lace-vahvuinen silkki-sekoitelanka.

Välillä kerien värit sattuvat liian lähelle toisiaan, mutta ei se tässä kokonaisuudessa taida häiritä. Tästä olisi tulossa pieni väriräjähdyshuivi virkistämään sellaisia päiviä, kun on sattunut vaikkapa vetämään päälle kokomustat vaatteet. Sellaisiakin muistaakseni on.

Juuri ennen matkaa valmistunut kolmen euron kolttukin pysyi kasassa. Kangas maksoi aikanaan sen verran, alareunan brokardi itse asiassa muutaman euron enemmän. Mekko olisi jäänyt lyhyenlännäksi, joten lisäsin pitsillä pituutta muutaman sentin.

Seuraavaksi taitaa olla parasta keittää vielä yhdet mutteripannuespressot ja vaeltaa puutarhaan ihmettelemään kasvuryöhähdystä. Kannattaa näköjään jättää kasvimaa useamminkin osaavien ystävien ja naapureiden hoitoon. :D Ainoa, jolla taitaa tänään täällä olla järkevä ja järjestelmällinen päiväohjelma, on pyykinpesukone...

4 kommenttia:

La La kirjoitti...

ihanaaaaaa ! mikä satukirjamaisema :-)
söpö mekko myös .
voi jee .

Pitko kirjoitti...

Hei LaLa, kyllä siellä oli kaunista; ei noita maisemia väsynyt katsomaan. Mekko tosiaan yllätti positiivisesti: pysyi kasassa. :D

Anonyymi kirjoitti...

Italia on ihana <3

Pitko kirjoitti...

Kaunis Nelli: Italia ON! :)