22. toukokuuta 2013

Pieni pussukka ja muita ommelluksia


Bonuspoika tarvitsi pussin oikomisrautojen kuljetusta varten. Varastoistani ei ihan  hirveästi löytynyt nuorille miehille suunnattuja kankaita, mutta Ikean sininen lintukangas kelpuutettiin.

Minä ja ompelu olemme aika tuore juttu. Harjoituksia pidetään kausiluontoisesti lainaompelukoneella.

Ensin tuli kasseja, sitten vetoketjullisia pussukoita. Jokusen kotikoltun olen ommellut ja jotain muuta pientä helppoa.

Sinikuvioinen kiva verhokangas, joka nyt ei vaan väriensä puolesta käy makkariimme, ei sitten millään, ei vaikka sitä roikottaisi ikkunassa ja kuinka toivoisi, tarjoaa syyn jatko-opinnoille.

Kangas on aika jämerää, mutta sellainen farkkuhameen tapainen puolihame siitä voisi tulla. Takki olisi mahtava, mutta voi olla vielä liian suuri suupala.

Jotenkin näen, vaikka en ole ihan varma mitä asiasta ajattelen, itseni tästä kankaasta tehty puutarhahattu päässä... Rikkaruohot vielä nauravat itsensä hengiltä tänä kesänä. ;)

Ja siitä puheen ollen: puutarha. Spagetti- ja kesäkurpitsat, taitepavut ja kehäkukat on istutettu. Pinaatit ovat yhä ruukuissa suojassansa, mutta muista esikasvatettavista ei ole kovin montaa kukkapenkkiin siirtyjäksi... Onneksi edellisten asukkaiden istuttamat kukat, marjapensaat ja hedelmäpuut sen kun kukoistavat. :)

8 kommenttia:

Villavimma kirjoitti...

Ihana, hurmaava pussukka, olen hieman heikkona noihin :) tuo puukangas on minustakin ihana, mutta väri vaan niin väärä meidän sisustukseen. Toivotaan, että sitä tulee vielä jollain muullakin värillä, sinisen ja mustan lisäksi. Hatusta tulee varmasti hieno :)

Anna kirjoitti...

Ooo, olen kateellinen puutarhastasi! Olisipa minulla edes parveke, turkanen! Niin, ja hiano on pussukka. hyvä hyvä. :D

virkattu lintu kirjoitti...

Hieno pussukka! Ja ihania kankaita. Kesän tulo saa minutkin aina innostumaan ompeluharjoituksista :)

Pitko kirjoitti...

Kiitos, kiitos ja kiitos. :)

Villavimma: pussukoissa on jotain erityistä. Paitsi hyödyllisiä myös hauskoja. :) Eikä se verhokangas sovi meidänkään sisustukseen, teen siitä suosiolla jotain muuta.

Anna: puutarhassa on kyllä kiva tonkia. Ja jännittää pienten kasvien puolesta. :) Se onneksi onnistuu, vaikka vaan keittiön ikkunalla kasvattaisi yrttejä.

Virkattu lintu: villaa talvella, kangasta kesällä - on siinä joku logiikka. :D

La Lahtinen M. kirjoitti...

söpöinen pussukka ! tää sun blogi on ihan kun joulukalenteri , mut parempi , joka kerta tulee jotain ihanaa : )

iikku kirjoitti...

Onpa ihana pussukka. Kauniita kankaita. Miten etenee arvoituksellinen raita projekti?

Uutar kirjoitti...

Kivoja pussukoita! Pussukoita on kyllä kiva ommella - ja niitähän ei koskaan voi olla liikaa :)

Pitko kirjoitti...

Hei LaLa! Olipas suloinen joulukalenterivertaus. :) Sama pätee kyllä valokuviisi - niitä aina odottelee... ;)

Kiitos, Iikku. :) Raitamekkokin kasvaa pikkuhiljaa. Sen kanssa vaan täytyy olla ajatus mukana, joten vaatii keskittyneemmän neulontahetken. Mutta kyllä siitä jotain tulee, toppi vähintään! :D

Kiitos, Uutar. :) Pussukoita on hyvä olla; niitähän voi latoa vaikka sisäkkäin. :D