27. marraskuuta 2016

Siniset laskokset



Olen käyttänyt Folded-puseron vaaleaa versiota niin paljon, että tein sinisenkin. :) Lanka on edellisen kanssa saman vahvuista, tässä Dropsin Fabelia, joten tein tähän samat muokkaukset. Neuloin S-koon mukaan ja jatkoin matkaa niin kauan, että kaula-aukosta tuli minulle sopivan kokoinen.

Helmaan tein vihreän käänteen, jotta usein tummaan toimistopukeutumiseeni tulee vähän lisää väriä. Lisäksi näin sitä ei niin huomaa, jos hame tai housut eivät ole ihan samaa sävyä kuin pusero.

Hihat ovat tässäkin 3/4-pituiset. Ei tule kuuma, ja toisaalta irtohihoilla tai muilla ranteenlämmittimillä voi lisätä lämpöä. Nelosen puisilla pyöröpuikoilla tuli mukavan laskeutuva neulos. Sileä käänne on kaksinkertainen ja neulottu kiinni.

Maailma ja etenkin Ravelry ovat täynnä upeita neulemalleja, joten vähän hassuahan se on neuloa samaa ohjetta useampaan kertaan - kahdesti, saatikka kolmesti. :D Mutta kun kiinnostaisi soveltaa tästä neuletakki. Laskokset voisi siirtää keskilinjasta ulos päin, etukappaleissa pitäisi ottaa huomioon nappilistan leventävä vaikutus. Ei kai siinä muuta. Asia korvan taakse. :)

Kauankohan näiden kuvien ottamisesta on - lehtiä oli vielä puissa ja puskissa. Enää ei, ja uusi erä lunta on kai taas tiedossa; pikkujoulukin jo.

7 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Upea! Miksiköhän se minun aikoinaan aloittamani folded ei etene mihinkään....?

Uutar kirjoitti...

Kaunis pusero! Hyväksi testattu, kiva ja kaunis malli kannattaa kyllä hyödyntää enemmän kuin yhden kerran!

Lotta kirjoitti...

Onpas kiva neulepaita! Ja vekkuli tuo vihreä raita helmassa :).

Ingi kirjoitti...

Kaunis pusero, käytännöllinen ja siinä on myös muutama katseenvangitsija!

-P- kirjoitti...

hieno on! Ja jos haluaa samalla ohjeella neuloo, niin mikäs sitä estää! Tietää kummiskin mitä saa. Jollain muulla ohjeella saattaa tulla jotain muuta kun sopivaa!

Sanna kirjoitti...

Kaunis sininen!

Pitko kirjoitti...

Kiitos kommenteista. :) Tuo on kyllä yksi eniten käyttämistäni itse neulotuista. :)