31. lokakuuta 2016

Valepalmikkosukat

Pinta näyttää palmikkoneuleelta, mutta ei se taida sellaista ollakaan, vaan valepalmikkoa. :) Neulelähteiden, vaikkapa Punomon mukaan palmikot tehdään siirtelemällä silmukoita, mutta tässä eivät silmukat siirry. Yksi silmukka vain kavennetaan ja toisaalla lisätään. Kavennus- ja levennyskohdat siirtyvät oikealle ja kas, kuvio muistuttaa palmikkoa.

Minulla on pintaneuleeseen ohjekin, mutta sen linkki ei nykyisin enää vie minnekään. Mallineule on kuitenkin yhtä simppeli kuin oheinen kaaviokin:
- = neulo nurin
V = nosta silmukoiden välinen lanka ja neulo kiertäen oikein
Musta kolmio = oikealle kallistuva kavennus.
Muut silmukat oikein (suljetussa neuleessa).

Tämä pinta ei jousta kovin paljoa, joten varasin sukkaan väljyyttä ihan reilusti: 60 silmukkaa 7 veljestä-langalla puikkokoolla 3,5. Sukista taisi itse asiassa tulla hitusen (tai tosi paljon..) liian isot äidille, jolle näitä suunnittelin, mutta kyllä näihinkin jalat löytyy. Kuvion tekeminen vaan oli yllättävän koukuttavaa. Vielä yhdet... ja yhdet...

Näiden sukkien jälkeen vanha 7 veljestä -varastoni on käsittääkseni kutistunut jo kahteen kerään. Jäljellä olevat kerät ovat niin vanhaa erää, että niissä ei ole sellaista uudempien 7 v -lankojen muovista tuntua, vaan ovat pehmeitä ja villaisia ja ilo neuloa. Voisin kuitenkin neulaista ne pois tulevan j-kauden tarpeisiin, jotta lankavarastossani säilyisi vähän paremmin edes näennäinen hallinnan ja järjestelmällisyyden tunne. :D

Ja mikähän niille 7 veljestä -langoille muuten tuli? Ero uusien ja vanhojen lankaerien välillä on niin huomattava, että sanoisin, ettei mene kuvittelun (tai toisenlaisiin lankoihin oppimisen) piikkiin. Olisi nimittäin kuitenkin kiva kannattaa suomalaista kauppaa, vaikka materiaali taitaakin tulla lähinnä Briteistä. Njaa. Pohdintoja, pohdintoja. Mutta näistä tuli kuitenkin ihan kelpo saapassukat - lämpimät, suuret ja paksut. :)

4 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Onpas hauskat "palmikot"! Täälläkin iski vähän lankaähky ja ajattelin keksiä jotain kivaa varastolangoista. Vaikkapa jouluksi...

Uutar kirjoitti...

Tosi kiva palmikkomalli ja kauniit sukat!
Samaa 7-veljestä lankojen muuttumista olen minäkin ihmetellyt - lankavaraston vanhat 7-veljestä langat ovat ihan erilaisia sekä tuntumaltaan että kestävyydeltään kuin nämä uudemmat.

Sanna kirjoitti...

Mielenkiintoiset palmikot, pitää kokeilla!

Pitko kirjoitti...

Pitäisikin ottaa uusinta palmikkomallin kanssa. Kivaa vaihtelua perussukkiin. :)