7. tammikuuta 2016

Joulun jatkot: Kummitytön pika-Baktus

Pari päivää ennen aattoa olin melkein jo siirtymässä siivoamaan askartelunurkkausta, kun huomasin kohtaloaan odottavan röyhelöhuivin.

Huivi oli ollut valmiina piiiitkäään. Sitä ei ole tässä blogissakaan, joten sillä oli siis ikää jo, hyvänen aika, vähintään 3 vuotta tai ylikin! Oho. Olin sitä muutaman kerran käyttänytkin, mutta sen röyhelöreunassa oli rakenteellista häikkää. Se odotteli uudelleenpingotusta tai jotakin, ja juuri sillä hetkellä oli niin houkuttelevaa vihdoin ja viimein kokeilla, että lähtisikö päätelty langanpää sopuisasti liikkeelle...

Purin huivin siltä istumalta ja hetken kuluttua lanka oli uudestaan puikoilla. Vyötettä ei ollut jäljellä, eikä muistikaan palvele, mutta sen muistan, että lanka on kokonaan tai valtaosin soijakuitua.Toisessa kuvassa (jossa mukana myös puunoksien varjoja ;)) väri on aika sama kuin luonnossa.

Siitä sitten Baktusta niin paljon ja usein kuin joulunalusäpinöissä pystyi neulomaan. Alkuperäisen Baktus-ohjeen lähteelle pääsee ehkä parhaiten Googlella/Ravelryssä. Tämä on tehty jo aiemmin koetellulla mallilla (levennys joka 4. krs, kunnes päätät olevasi puolivälissä ja alat kaventaa joka 4. krs).

Tämä oli kaikin puolin win-win-projekti: tuli purettua toimenpiteitä odottanut, ei ihan onnistunut huivi, sain käytettyä kivan langan, jota oli mukava neuloa ja kummityttö sai myös pehmeän, rakkaudella tehdyn lahjan. :) Kiirekään ei ahdistanut, kun kummityttö oli joulun muualla päin Suomea, ja aikataulut oli sovittu myöhemmäksi.

Arvoin pitkään pom-pom-tupsujen ja hapsutupsujen välillä. Vaaleanpunaiset hapsutupsut voittivat. :) En ole varma, onko vaaleanpunainen enää ihan teinin mieleen, mutta tämän punaisen sävyn kanssa se vaan sopii niin hyvin. Ja konstikos ne on napsaista pois, jos hiertävät.

Joulu on nyt tällä vietetty jatkoineen päivineen, johan se loppiainenkin meni. Kohta voi kääntää ajatukset jo kevääseen (kunhan nyt vähän ensin lämpenee :)).

7 kommenttia:

Jokke kirjoitti...

Uusiota, jes!

Jaana kirjoitti...

Tykkään! Ja nuo hapsut on ihanat😊

Uutar kirjoitti...

Kiva tupsu-baktus ja ihanat värit! Samaisiin hapsutupsuihin päädyin minäkin Baktuksessani :)

iikku kirjoitti...

Soma huivi. Nuo tupsut käy kyl kivasti baktukseen.

Sanna kirjoitti...

Mainiot tupsut! Baktus on kyllä niitä parhaita huivimalleja - simppeli, toimiva ja lankavalinnoilla helposti muunneltava.

Ingi kirjoitti...

Oikein nätti ja hapsut on kivat! Vanhempia neulomuksia pitäisikin katsoa sillä silmällä. Jos on käyttämätön, niin uusiksi!

Pitko kirjoitti...

Kiitoksia. :) Baktus on kyllä hyvä perushuivi; muuntuu monenlaiseksi.

Uutar: Baktuksesi on tosi kaunis, ihanat värit. Ja hapsut! :D