25. lokakuuta 2015

Villatakkitutkielma

Olin ajatellut syventyä opiston Neuleklinikka-kurssilla neuleen kaavoittamiseen, mutta ei se sitten ihan onnannut. Valitsemassani ohjeessa ei annettu valmiin työn tarkkoja mittoja, eli ei siinä sitten ihan hirveästi voinut laskeskella. Ohje on kyllä kiva ja pätevä, mutta kertoo jo esittelysivulla, että on pikemminkin vinkkilista kuin tuote.

Mutta ei se mitään, sitten mä vaan neuloin. :) Sovitin keskeneräistä takkia aika usein, mittailin, pohdiskelin ja tutkailin koetilkkua, ja koetin muistella, mitä ennen on vastaavissa kohdissa kannattanut tehdä. Lisäsin yläosan kaarrokkeeseen muutaman silmukan enemmän kuin ohjeessa ja myös hihojen ympärysmittaa on pikkuisen enemmän.

Halusin tällaisen konstailemattoman villatakin, jossa kuitenkin on jokin juju. Hyvä juju on aika usein pintaneule; tällä kertaa nurja kerros tasaisin väliajoin. Se korostaa kivasti kaarroketta ja on muutenkin vekkuli yksityiskohta. Pääntien, hihansuiden ja helman resori on tuplahelmineuleresoria.

Nappilistaa piti vähän säätää. Poimin lopulta reunan silmukat "joka 5. jätetään väliin" -tahdilla. Silmukoita on melkein puolet vähemmän kuin ohjeessa, koska tällä langalla niin tiheä lista olisi lörpöttänyt. Napinreiät on tehty yhden kerroksen aikana eli kun silmukat oli päätelty, loin neulomalla uudet saman tien. Pysyvät ehkä paremmin muodossaan kuin kahden kerroksen aikana tehdyt.

Lanka on Maijaa, puikot 3,5 ja 3, lankaa meni vähän yli 400 g.

Olin tuossa taannoin vuoden verran vaatteiden ostolakossa. Sen jälkeen olen oikeasti-oikeasti miettinyt sitä, millaisia vaatteita tykkään käyttää. Tätä kyllä tulee pidettyä. :) Tykkään väristä ja mallista, ja tämä on helppo yhdistää muiden vaatteiden kanssa.

Kuvan hamekin on omaa tuotantoa: ompelukurssilla kokoamani kellohame villasekoitekankaasta. Ja päässä on vanha Rikke. Koska sunnuntaitukka! :D

11 kommenttia:

Heidi H kirjoitti...

Tosi hieno villatakki!!
Just tällaiset yksinkertaiset takit jollain jujulla on ihan parhaita, ja tämän takin juju on tosi onnistunut!
Mun tekis just nyt ihan hirveästi mieli neuloa jotain punaista, ja kun näin tän takin niin... mutta kun ne keskeneräiset... siellä on yks villatakkikin...ai mutta onhan mulla jotain punaistakin kesken...menen nyt siis neulomaan

AnniKainen kirjoitti...

Voi miten suloinen villatakki ja kuvat. Minustakin simppelit, yksinkertaiset mallit ovat niitä joita tulee käytettyä eniten. Ja punainen väri on aina plussaa :) Onko kaarrokkeeseen tehty muotoilua esim. lyhennetyin kerroksin?

Sanna kirjoitti...

Yksinkertaisen kaunis villatakki! Värikin on vallan ihastuttava. :)

Jaana kirjoitti...

Ai että on upea takki! Ja tuo väri sopii sinulle niin hyvin!

Nasti kirjoitti...

Just tälläisen perusvillatakin pienellä jujulla jokainen tarvitsee vaatekaappiinsa!

Ingi kirjoitti...

Takin yksinkertaisuus tekee siitä hyvin käytännöllisen. Kaarroke tulee kivasti esille.

Pitko kirjoitti...

Kiitos kommenteista. :) Värihän se näissä langoissa puhutteli.

AnniKainen: Tässä ei ole lyhennettyjä kerroksia. Ihmettelin vähän itsekin, miten hyvin se istuu ilman. Ehkä neulomisen ylhäältä alas -suunta kaarrokkeella ja väljällä tiheydellä muotoili takkia riittävästi? Vyötäröllä on muutama kavennus, mutta muuten se on suora.

Uutar kirjoitti...

Ihana villatakki! Kauniin mallinen ja värinen! Ja kiva kellohame!

iikku kirjoitti...

Hieno villatkki =) Tosi kauniisti istuu ja kiva juju tuo pintaneule.

Varis kirjoitti...

Aivan uskomattoman ihana villatakki! Yksinkertainen on kaunista ja niin edelleen. Voit mielestäni huoletta jatkaa vaatteiden ostolakkoa ja sen sijaan tehdä itse kaikki vaatteesi!

Pitko kirjoitti...

Kiitos teillekin. :) Variksen kommentti ilahduttaa vieläkin! :D <3