18. syyskuuta 2015

Hempsukat

Ja sukkia, sukkia, lisää sukkia. :) Nämä ovat olleet valmiina jo hyvän aikaa, mutta ovat julkaisuvapaat vasta nyt, kun synttärilahja on ojennettu.

Romanttista lähdettiin hakemaan ja kieltämättä aika hempeää tuli. ;) Toivottavasti hömpsettä oli sopivasti mutta ei liikaa sukkien saajan mielestä.

Pintaneule on vanha kunnon broken seeds, valkoinen lanka Maijaa ja kirjava vanhaa Novitan Kukkaketoa. Varpaista varteen oli matka ja kantapää on jälkikäteen tehty. Puikot olivat kolmosen bambuiset, jotta ne sai ottaa lentokoneeseen.

Neuloin näitä sekä kesälomamatkan lennolla, etten ehtinyt keskittyä pelkäämiseen, että automatkalla Tanskan halki, Jyllandin Hvide sandiin.

Ihana paikka - sinistä merta, loputtomasti dyynejä, polkuja ja valkoista hiekkaa (kaikkialla, myös kengissä, hiuksissa ja vaatteissa :D).

Ilmankos nämä sukat yhdistyvät mielessäni kesään ja lomaan ja kaikkiin lempeisiin ajatuksiin. :)

Ps. Olen yrittänyt lisätä blogiin Lukijat-lisuketta muutamallakin eri koneella ja kaikilla selaimilla. Blogger sanoo vaan, että Hups kun tuli virhe, eikä mikään tuntemani konsti (tyhjennä välimuisti, käynnistä kone uudelleen ja huuda kotona apua) auta. Anyone...?



13 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Kauniit sukat ja ah, niin ihana Tanska. :)

Jaana kirjoitti...

Minullakin on ollut muutamalla lennolla/matkalla sukat matkaneuleena. Syksyn tullen kun kaivelee villasukkia kaapista, on kiva muistella missä mitäkin sukkaa on neulonut:)

Miia-Rebekka kirjoitti...

Nätit ja hempeät sukat.

Mulla on blogissa tuo lukijat-widget, mutta jos yritän katsoa jonkun lukijan profiilia sen kautta, blogger jumittaa eikä onnistu.

Miia-Rebekka kirjoitti...

Nätit ja hempeät sukat.

Mulla on blogissa tuo lukijat-widget, mutta jos yritän katsoa jonkun lukijan profiilia sen kautta, blogger jumittaa eikä onnistu.

Purrrlnau kirjoitti...

Herkkää tunnelmaa kuvissa! Nyt tekisi mieli siirtyä alimpaan kuvaan ja lähteä iltakävelylle. Broken seed kyllä vaan toimii!

Pitko kirjoitti...

Kiitoksia. :)

Miia-Rebekka: Juu, ehkä Lukijat-toiminto on jotenkin bugiutunut. :) Se ei taida toimia mulla eikä mun blogissa, valitettavasti. Itse luen blogeja Bloglovin'in kautta; toivottavasti se lista ei katoa!

iikku kirjoitti...

Kauniit herkät romanttiset sukat =)

Satu kirjoitti...

Voi että miten suloiset, ihanat! Mikä, broken seeds?? Tarvinnee selvittää. Osaisinkohan minä...

Akkeli kirjoitti...

En miekkään oo saanu sitä lukija kohtaa ikinä toimimmaan va on kai minnuu joku silti käyny lukemassa ja omaksi iloksi ja muistiksi eniten kirjotankin :) Ittellä tullee enimmäkseen bloglovingin kautta luettuo mitä muut tekkee ja aattellee...
Sukat ja kuvat on kyllä kaunniit

Uutar kirjoitti...

Suloisen hempeät hempsukat - kiva broken seed - raitamalli! Ja Ihana lomamaisema, lämpimän ja lempeän näköinen!

La La kirjoitti...

Hei ihana kuulla, et nämä hempukat ovat lomailleet teidän mukana, niissä onkin selkeesti jotain tyynnyttävää ;-) Ja sen kerroinkin, että värit osuivat just kohdilleen .. kiitos ihanat ovat, ja lempeät jalassa <3 (en kyl kauheesti raski käyttää ;-) )

Maritta kirjoitti...

Ihanat! Tämä malli on kyllä loistava, voisikin laittaa puikoille :)

Pitko kirjoitti...

Kiitos kommenteista. :)

Satu: broken seeds (räjähtävä helmineule?) menee esim. näissä sukissa taällä tavalla:
1. krs: kaikki oikein valkoisella
2. krs: 1 o 1 n kirjavalla
3. krs: kaikki oikein valkoisella
4. krs: 1 n 1 o kirjavalla
ja sitten se vaan toistuu. :)

La La: Mutta jos ei edelliset kulu puhki, niin miten mä sitten voin neuloa niille seuraajat! :D