30. toukokuuta 2015

Shetlanninhuivista suikale

Shetlanninhuivi töksähti ongelmaan reunapitsiosuuden kanssa joskus vuoden 2013 lokakuussa. Olin säätänyt reunassa hieman omiani, joten siitä tuli jotain muuta kuin tiukka suorakulma, kuten mallin mukaan olisi tarvittu.

Päätin jo silloin, että en pura muuten hauskan näköistä reunaa, vaan kursin homman kasaan tekemällä huivista neliön sijasta kaarevan suorakaiteen (paremman termin puutteessa).

Puolentoista vuoden odottelun jälkeen yläosan neuloi yhdessä illassa. Huivi on nyt myös pois nolot odottajat -listaltani, jonka tein lankaostosteni stoppariksi.

Tein puuttuvan osan lyhennetyillä (eli siis pitenevillä) kerroksilla keskikohdasta aloittaen. Kerros piteni aina 3 silmukan verran sekä oikealla että nurjalla puolella.

Näillä väreillä kokomittainen neliö-Shettis olisi ehkä ollut aikamoinen karkkipläjäys, vaikka ruskea keskiosa olisikin hillinnyt hieman menoa. Trio-jäätelö siitä yhä tulee mieleen. :) Lanka on Maija-vahvuisia villasekoitelankoja; ehkä eniten kuitenkin vanhoja Nalleja.

Päättely ja pingoitus olisivat varmasti ottaneet toiset puolitoista vuotta jonkin aikaa, ellen olisi äkisti keksinyt, kenelle huivi kuuluu. Nyt se meni lämmittämään ystävää, joka viettää synttäreitä ihanan kevään keskellä.

5 kommenttia:

Katri kirjoitti...

Onnea valmistuneelle! Kyllä tuli hieno huivi!

Jaana kirjoitti...

Kaunis huivi ja parasta tietenkin, että vihdoinkin valmista:)

Uutar kirjoitti...

Ihana huivi! Kaunis malli tuossa reunuksessa - niin ja nyt tietysti koko huvissa!

Ingi kirjoitti...

Siitä tuli todella nätti!

Pitko kirjoitti...

Kiitos kivoista kommenteista. :D