31. elokuuta 2014

Kuinka kuralanka kesytetään

Työkaveri oli joskus ostanut erän italialaista villalankaa, mutta sepä olikin ihan sutta ja sekundaa. Koska hän oli tullut säästäneeksi (vaan ei palauttaneeksi...) langat, hän toi koko kassillisen minulle vaikkapa askarteluproggiksiin käytettäväksi.

Aloin keriä lankaa uudelleen, ja lanka on kyllä ihan kuraa - katkeillutta ja osin hiipunutta. Jokaisesta kerästä tuli 3-4 pikkukerää ja pari isompaa, kun poisti huonot kohdat. Toisaalta se osa, mikä ei ole rikkinäistä, on ihan priimaa.

Sitten toinen työkaveri lähti muihin tehtäviin. Hän sai mm. neulelahjakortin, ja tilasi siitä huivin - juuri pätkälangan värisen, graffitinharmaan huivin.

Tein Nurmilinnusta jo yhden, varsin räiskyvän version, mutta teki mieli kokeilla mallia myös yksivärisestä langasta. Tälle langalle ja myös aina oikeaan neuleeseen sopii mainiosti kerien yhdistäminen pujottelemalla neulalla langat yhteen, joten pääteltäviä langanpäitä ei jäänyt.

Pienemmistä keristä teen raidallisen härpäkkeen, jossa useimmat raidat ovat niin leveitä kuin minikerällä sattuu olemaan lankaa. Nurmilinnun perusrakenne sopii tähän hyvin: epäsymmetriseen muotoon käy hyvin se, että raitojen leveys vaihtelee. En tee tähän pitsiraitoja, sillä raidat ja reikärivit ovat jo riittävä juju. Leveä yläosa on harmaata, joka rauhoittaa vähän raitojen vilinää.

Jos kokonaisuudesta ei tule liian kummallinen, tämän huivin saa työkaveri, jota kuraerä lankaa harmittaa kuulemma vielä vuosienkin jälkeen. ;)

5 kommenttia:

Ilosofiaa kirjoitti...

Toimii tummanakin tämä malli :)

Jaana kirjoitti...

Kaunis on yksivärisenäkin tuo Nurmilintu! Siitä tulee aina hyvä fiilis, kun saa toivottomalta tuntuvan langan toimimaan neuleessa:)

iikku kirjoitti...

Kaunis huivi! Ja hyvältä kuulostaa tuo raitahuivikin!

Uutar kirjoitti...

Kaunis tumma Nurmilintu, hieno, hillitty väri. Ja kaunis huivi on puikoillakin!

Sanna kirjoitti...

Voihan kuralanka... kaunis huivi siitä kuitenkin neuloutui! Ja raidallinenkin näyttää kivalta.