3. tammikuuta 2014

Lapaset aina oikein & poikittain


Seurasin kerran kiinnostuneena, miten kanssaneuloja loihti lapasen lyhennetyillä kerroksilla, sivusuunnassa neuloen.

Ei kun yrittämään itse. Etsin mittasuhteisiin tukea Novitan syksy 2013 -lehden ohjeesta. Vaan jommallakummalla, minulla tai ohjeella, ei hissi tuntunut sillä kertaa menevän ihan ylös asti. :D

Rimpuiltuani polka-raitaiset jotenkuten maaliin tein seuraavan parin itse säätäen: 54 silmukkaa väliaikaisella aloituksella, lyhennettyjä kerroksia kärjessä ja muutama kämmenen leventämiseksi. 9 + 9 silmukan peukalo sivusaumaan. Loput saumasta silmukoin yhteen.

Raksuni mun virnuili kyllä jotain pakkoneuloosista, kun ensimmäisen lapasparin valmistuttua oli siis jo sommiteltava seuraavaa väriyhdistelmää. ;) Mutta kun se on niin kiehtovaa... Muhku aina oikein -neule tuo raitoihin ihan oman ulottuvuutensa nurjalla puolella.

Puna-valkoisista ei sattunut kuvaa, missä alasuu näkyisi, mutta solmin raitojen langanpäistä hevosenhäntähapsut, jotka tasoitin parin sentin mittaisiksi.

Väripaletti on näissä vielä varsin jouluinen, mutta kohta on joulusukkalankojen loput kulutettu, ja uudet kerät edessä. :)

11 kommenttia:

Linnea kirjoitti...

Ai kun kivat! Tää onkin mulle ihan uus tekniikka lapasissa.

Sanna kirjoitti...

Hauskan näköiset!

Jaana kirjoitti...

Mielenkiintoinen tekniikka, pitääpä kaivaa novitalainen esiin!

Pitko kirjoitti...

Kiitos, kiitos. :) Noita on ihan hauska tehdä - vähän erilaista kuin tavan lapasten neulominen. Saatan tehdä niihin vielä aluslapaset, jottei tuule niin herkästi läpi.

Uutar kirjoitti...

Onpas kivan näköisiä raitalapasia, raikkaat värit ja hauska malli!

Jokke kirjoitti...

Piristävän pitkittäiset!

iikku kirjoitti...

Kivan näköiset lapaset =)

outi kirjoitti...

Aika makeita ovat nuo!

Pitko kirjoitti...

Kiitos. :)

Luulen, että noita tulee vielä lisää... ;)

Toisin kuin mun neuleille yleensä, näille ei ole etukäteen kotia tiedossa. :) Täytynee perustaa samantapainen lahjakori kuin Purkautuu-blogin Iikulla; ainahan sitä pienille lahjoille on tarvetta, ja kiva, että lahjan saaja saa valita mieluisan värin jne.

La La kirjoitti...

sielläpäin kasvaa tuo neulospuu , ja voi hyvin : )

Pitko kirjoitti...

LaLa: Se on kumma puu: välillä kantaa lapasia, välillä huiveja. On siellä joskus nähty luumukin. :D