16. marraskuuta 2013

Kiitoskämmekkäät

Joululahjaneuleet ovat valloittaneet kaiken. :) Niitä on valmiina, viimeistelemättä, puolivalmiina ja lanka-asteella melkein joka kässäkorissa ja -pussukassa, mitä kotoa löytyy.

Niitä ei parane esitellä blogissa vielä, mutta nämä voi jo näyttää: Raksuni-mun eläkkeelle jäävälle työkaverille tehdyt kiitoskämmekkäät.

Raksu kiittää hyvästä työtoveruudesta, minä puolestani erään tärkeän lahjan logistiikasta sekä mäyräkoiran saamasta huolenpidosta. :)

Lanka on Novitan alpakkaa, jonka tuotanto on taidettu jo lopettaa.
Kuvio on vanhan Novita-lehden sukasta (talvi 2010). Systeemi on helppo ja hauska: siirrä 3 s. oikealle puikolle, vedä oikeanpuoleisin kahden nostetun yli, siirrä ne 2 takaisin vasemmalle puikolle. Neulo 1 o, langankierto ja 1 o. Seuraavat pari, kolme kerrosta sileää oikeaa ja kuvio uusiksi.

Yli vedetty silmukka rajoittaa pikkuisen neuleen joustavuutta, mutta 40 s. on ihan hyvä määrä kämmekkäisiin 3,5:n puikoilla, kunhan lisää silmukoita peukalokiilaan.

Näistä tuli aika kivat: kuvio tuo elävyyttä, mutta kokonaisuus ei kuitenkaan ole liian pitsinen. Toivon, että osuvat myös saajan tyyliin just eikä melkein. :)

8 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Oi, kuinka kauniit! Varmasti ihanan pehmoiset ja lämpimät.

Krisse kirjoitti...

No, niin. Nythän mun tekee mieli neuloa nuokin kämmekkäät... :-)
Ovat kyllä tosi kauniit.

Lotta kirjoitti...

Voi miten nätit! Rinsessakämmekkäät on vähän samannäköiset, ehkä tykkäät joskus kokeilla sillä mallineuleella, mielestäni se ainakin on ihan joustava :).

La La kirjoitti...

ihhihhanat !!

Anna kirjoitti...

Hirmuisen kauniit!

Minullakin on julmettu joululahjojen väsääminen alkanut. Kutimet sauhuaa ja sormet on verillä, mutta on se vaan mukavaa!

Jaana kirjoitti...

Ihanat! vähän syyllisyyttä tunnen siitä, etten ole vieläkään aloittanut yhtään lahjaa.

Pitko kirjoitti...

Kiitos kaikille kommenteista. :)

Lotta: täytyypä tarkistaa, mikä on prinsessakämmekkään juju! :)

Jaana: oi, neulotaan mitä ehditään ja jaksetaan, eikö vaan. :)

AnnaL kirjoitti...

Voi kuinka kauniit!