1. kesäkuuta 2013

Kesähamonen eli ompeluharjoituksia


Hyvänen aika, teinpäs sitten puolihameen. :)

Minun on helpompi lukea ohjeita, kun ensin vähän hahmotan, että mistä niissä oikein kerrotaan. (Ja sitten, kun tiedän, miten asiat rakentuu, ohjeet eivät välttämättä enää niin kiinnostakaan. :D) Mutta siis: päätin opiskella hameen ompelua ensin ilman ohjetta.

Pyörittelin kaupasta ostettua, hyvän mallista hametta, ja koetin tajuta, miten kangaspakasta on tultu siihen lopputulokseen.

Simppelissä hameessa ei kyllä ole montaa osaa: tässäkin vain 2 takakappaletta, vetoketju, etukappale ja vyötärösuikaleet. Minun käyttämäni Ikean verhokangas (man tar vad man har -periaate ;)) on paksumpaa kuin mallihameen materiaali, mutta ihan pienin muutoksin pärjättiin samoilla linjoilla.

Olin jo yhdistänyt kappaleet, kun huomasin, että tästähän tulee oikeasti aika kiva. Sen jälkeen skarppasin: oikein harsin vyötärökaistaleet ennen ompelua ja silitin vielä joka välissä. :D Harjoituskappaleesta tulikin ihan käytettävä kesähame.

Kesä, ihana, ihana kesä, kasvattaa kasvimaata. Spagettikurpitsat ja kehäkukat ovat jo pinnalla, ja taitepavut ihan kohta. Tomaatit sen kun komistuvat ja pinaattejakin koetan kannustaa. :)

(On tässä muuten välillä varmaan naapureilla ihmettelemistä: milloin ripustan keskeneräisiä neuleita omenapuuhun kuvauksia varten, milloin väijyn etanoita iltahämärissä kasvimaalla. Ns.  kirurginhanskat kädessä. :D)

Neulominen hidastuu kesällä, kun en istu työmatkoja bussissa sukkapuikkojen kanssa ja kaikkea muuta on niin ihanan paljon. Mutta mikäs kiire tässä, neulon naatiskellen. :)

7 kommenttia:

La La kirjoitti...

naurattaa tuo puihin ripustelu :-) tulipa pirteä hame !

Pitko kirjoitti...

Hei LaLa! Ja jos ja kun vaatekaapeista loppuu tila, pitäisiköhän hyödyntää enemmänkin puita. ;)

Hamosesta tuli lemppari. Ikean verhoon verhoutuneena on jo käyty kylilläkin. :D

essi kirjoitti...

Tosi kiva hame ja kiva on kangaskin. Minulla on Ikean kankaasta tehty takki, joka on kestänyt käyttöä hyvin. Ja tulipa kerran joku nainen metrossa oikein erikseen kysymään, että olenko itse ommellut takin, kun häneltä löytyy kotoa samasta kankaasta verhot :)

jonnahah kirjoitti...

Voi vitsit kun hyvännäköinen hame, malli näyttää just sellaiselta kuin mitä yleensä metsästän kaupoista! :)

Pitko kirjoitti...

Kiitos! :) Hyvästä verhokankaasta on moneksi! :D

Ratkoja kirjoitti...

Sievä hame! Ikean kankaat on tosi monipuolisia ja onneksi myös kestäviä.

Pitko kirjoitti...

Kiitos, Ratkoja. :) Hieman edullisemmilla kankailla on myös rennompaa harjoitella. :)