23. maaliskuuta 2013

Vahvasti v-v-tyylillä


Varpaista varteen -tyylillä on jo saavutettu näkyviä tuloksia. Vastoin pientä ennakkoluuloani toisin päin rakennettu sukka sopii aivan hyvin repertuaariini. Reunoihin ei jää löysiä silmukoita, kuten mörköilin, sukka istuu hyvin ja muitakin plussia löytyy.

Tapojeni orja vaan ollut ja silleen. :)

Varpaista varteen -kirjan kantapäärakenteesta olin onneksi saanut pari ennakkovaroitusta. Halusin mieluummin muotoillun kantapään, ja tiimalasi oli tähän sujuvin.

Ihan vaan kokonaiskuvan muodostumiseksi muistutan vielä itselleni, että matkan varrelle mahtui myös pari ärtymyksen hetkeä, kun nyt-ja-eilen-ja-heti en saanut aloitusta menemään putkeen ja kun kantapääkin jotain takkuili... ;)) Mutta niistä viis, kun eteenpäin päästiin.

Varpaista puheen ollen -- bloggarinimeni olen lainannut mäyräkoiraltamme, jonka lempinimi se on. Pitko vaan viihtyy pehmeissä ja lämpimissä ympäristöissä, se untuvamureena, eikä osallistu projektinhallintaan yhtä aktiivisesti kuin valkoinen joka paikan säätäjä. :) Että on meillä Pitkonkin kanssa paljon yhteistä. :D




7 kommenttia:

Maija kirjoitti...

Onpas kauniit värit! Ja hei, sulle on muuten haaste mun blogissa:

http://thingstomakeanddooo.blogspot.fi/2013/03/satunnaisia-asioita-ja-otoksia.html

Pitko kirjoitti...

Kiitos! :) Mulle tulee väreistä mieleen Harry Potterin huispausjoukkueet kaulaliinoineen, mutta eihän se paha ole... ;)

Seuraavaksi perehdynkin sitten siihen, miten haasteiden kanssa toimitaan. Vähän uutta vielä. :))

Emma kirjoitti...

Onnea uuden tekniikan haltuunotosta ;) Ja kivat värit!

Serayna kirjoitti...

Mäkin ihastuin noihin väreihin ja varsinkin siihen että raidat on eri järjestyksessä, näyttää hauskalta:)

iikku kirjoitti...

Vau mitkä värit! Ihanat!Mä en jotenkin oo innostunut tuosta varpaista varteen tekniikasta vaikka oonkin sitä aina välillä kokeillut.

Pitko kirjoitti...

Kiitos, kiitos ja kiitos. :) Lankoja valitessa suunnittelin hetken aikaa yksivärisiä sukkia, mutta otin kuitenkin mukaan kahta väriä. Ei siitä sitten yksiväristä tule. :D

Olen tosiaan joskus kauan aikaa sitten kokeillut varpaista varteen -systeemiä, mutta ajattelin, ettei oo mun juttu. Vaan oli se sittenkin. :)

La Lahtinen M. kirjoitti...


varpakset <3